Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
TIEDOTE 24.3.2014

 


Hontai Shiai ja Alempien vöiden Mestaruuskilpailut 22. - 23.3.2014 Vantaalla


Hontai Judo järjesti Hontai Shiai'n ja Alempien vöiden mestaruuskilpailut Vantaan Hakunilassa. Järjestelyt toimivat jälleen hienosti ja palvelu pelasi totuttuun tapaan upeasti kanttiinissa. Kisat etenivät tiukasti aikataulun mukaisesti kumpanakin päivänä. Hontai Judon oma porukka hoiti kaikki kisojen järjestämiseen liittyvät tehtävät ammattitaitoisesti, ja kisatulokset olivat reaaliajassa seurattavissa seuran nettisivuilla.
Lauantain Hontai Shiai-kisaan osallistui kaiken kaikkiaan hiukan yli 300 kilpailijaa yhteensä 41 seurasta. Hontaista osallistui 13 kilpailijaa, ja nämä saavuttivat 4 kultamitalia, 1 hopeamitalin ja 5 pronssimitalia, jolla tuloksella seuramme sijoitui neljänneksi seurojen välisessä mitalitaulukossa.
Kultamitalin taistelivat itselleen Benjamin Granfelt P11-ikäluokassa, sekä Susanna Sundberg T18-ikäluokassa johon hän osallistui alaikäisenä ja mm. voitti ensimmäisen kerran ottelun käsilukolla. Katri Maijala voitti vakuuttavasti naisten -70 kg sarjan ja Lari Luhtanen miesten -60 kg sarjan. Ella Aaakko sijoittui sarjasssaan hopealle, ja pronssimitalin saivat Tatu Talja sekä kaikki Sundbergin sisarukset (Susanna, Minttu ja Jenni) toisissa sarjoissaan!

Sunnuntaina käytyyn Alempien vöiden mestaruuskilpailuun osallistui 135 kilpailijaa yhteensä 32 seurasta. Hontaista oli mukana 6 osallistujaa, ja he taistelivat itselleen kaksi kultamitalia ja kaksi hopeamitalia, joilla jälleen heltisi neljäs sija seurojen välisessä mitalitilastossa.
Naisten sarjassa -63 kg ottivat Minttu Sundberg ja Karoliina Skyttä kaksoisvoiton. Nuorin Sundbergien sisaruksista eli Jenni voitti tyttöjen sarjansa ja Juha Vertala sijoittui elämänsä ensimmäisessä judokisassa toiseksi miesten -90 painoluokassa.


Kilpailuissa vierailleet Suomen Judoliiton hallituksen jäsenet totesivat ilokseen että aikuiset kilpailijat täyttivät koko kolmen ottelualueen tatamin alkulämmittelyn aikana, ja myös katsomo oli täynnä.