Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
TIEDOTE 27.3.2011

 


Hontai Shiai ja Alempien vöiden mestaruus 2011 Vantaan Hakunilassa

Viikonloppu 26.-27.3.2011 kului tiivisti judon merkeissä Hontai Judon järjestäessä kahdet isot judokilpailut Vantaa Hakunilassa. Lauantaina oli vuorossa seuran nimikkokilpailu Hontai Shiai, ja sunnuntaina Suomen Judoliiton Alempien vöiden Mestaruuskilpailut kelta- ja oranssivöisille judokoille. Seuran omat nuoret olivat molempina päivinä mukana sekä toimitsijoina, tuomareina että myös kilpailijoina, ja selvisivät hyvin kaikissa rooleissaan. Aleksi Mikkola toimi tuomarina sekä lauantaina että sunnuntaina, ja Luhtasen veljeksistä Pyry lauantaina ja Lari sunnuntaina. Kanttiini Pirre Maijalan johdolla palveli taas loistavasti aamusta iltaan molempina päivinä.
 
Hontai Shiai oli kerännyt hiukan yli 300 osallistujaa eri puolilta Suomea. Naapurimaista olivat mukana Venäjältä tullut 11 nuoren joukkue, ja Virosta oli mukana kaksi veteraanisarjan osallistujaa. Sarjavoitoista kamppailtiin eri ikä- ja painoluokissa peräti 53 eri sarjassa. Kaiken kaikkiaan käytiin lauantaina kolmella ottelualueella yhteensä 445 ottelua, joten ei ole ihme, että ottelupäivä ehti kääntyä jo illan puolelle, ennen kuin viimeinen palkintojenjako oli ohi kello kahdeksalta illalla.

Kilpailijoista ylsivät sarjavoittoihin E-tyttöjen Susanna Sundberg, joka voitti kaikki kolme vastustajaansa ipponin arvoisin tekniikoin ennen täyttä aikaa. E-pojissa vielä kilpaileva Antti Kinnunen voitti molemmat vastustajansa 7 pisteen arvosin tekniikoin, kun taas D-pojissa kilpaileva Leo Nikkonen lämpeni hitaasti ja joutui urakoimaan ensimmäisessä ottelussa vielä jatkoajankin, ennen kuin voitto ratkesi hänelle tuomariäänestyksellä. Seuraavat kolme vastustajaansa Leo selvittikin sitten ennen täyttä aikaa ipponin arvoisin suorituksin voittaen näin sarjansa vakuuttavasti. Neljännen sarjavoiton korjasi Anne Verlin seniorinaisissa. Hopeamitalin taistelivat itselleen nuorista Jenna Heiniö ja Safar Rahmani sekä Marko Sundberg miesten sarjassa. Pronssimitalin saivat päivän kamppailujen päätteeksi kaulaansa aikuisten sarjoissa kilpailleet Katri Maijala N-63 kg, Tero Malkki M-73 kg, Joona Hirvensalo M-81 kg, Anne Verlin N-70 kg ja Marko Verlin M-avoin.

Kisoissa nähtiin sekä miesten että naisten sarjoissa korkeatasoisia kamppailuja kun osa maamme huipuista valmistautui seuraavana viikonloppuna Porvoossa pidettäviin miesten ja naisten SM-kilpailuihin. Tämä näkyi varsinkin M-73 kg sarjassa, joka oli kerännyt 16 kokenutta kilpailijaa. Tähän sarjaan osallistui Hontai Judon jäsenistä Teron lisäksi Pietro Casagrande ja Jaakko Toppari, jotka molemmat kartuttivat voittotilejään vaikka eivät tällä kertaa yltäneet mitalisijoille asti.

Sunnuntaina olivat vuorossa Suomen Judoliiton Alempien vöiden mestaruuskilpailut, joihin osallistui 176 kelta- tai oranssivöistä kilpailijaa. Sarjavoittoon ylsi Hontai Judosta Erik Sundqvist, joka voitti kaksi ottelua ennen täyttä aikaa ja kolmennenkin melkein täydellisellä, 7 pistettä antaneella suorituksella. Hopeamitalin sai kaulaansa keltavöinen Susanna Sundberg, joka selvitti tiensä finaaliin peräti neljällä ipponvoitolla. Finaalissa vastaan tullut päätä pidempi oranssivöinen vastustaja osoitti kuitenkin, että kokemuksella on paljon merkitystä, ja näin oli Susannan tyydyttävä hopeaan. Toisen hopeamitalin sai kaulaansa niinikään molempina päivinä otellut Anne Verlin naisten sarjassa.

Kisa eteni jouhevasti aikataulussaan ja päättyi jo klo 15. Klo 16 oli koko kisapaikka tyhjennetty ja siivottu ja viimeisetkin talkoolaisista matkalla kotiin.

Suurkiitos kaikille kisoihin osallistuneille sekä kisoissa auttaneille! Satu & Staffan


Erik Sunqvist päätti ipponin arvoisen heiton hallittuun sidontaan ja odottaa rauhassa tuomarin komentoa.

Tulokset ja kaaviot:
Hontai Shiai:       C-, D- ja E-junnut   B-junnut, aikuiset ja seniorit
Alempien vöiden mestaruus: Tytöt ja pojat   Naiset ja miehet