Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
Tiedote
23.10.2005

Hontai Judolle neljä B-nuorten SM-mitalia Kuopiossa

Hontai Judo lähti tänä vuonna nuorten SM-kisoihin melko pienellä joukolla verrattuna edellisiin vuosiin. Nuorten vanhin kaarti on jo ohittanut A-junioreiden ikähaarukan, ja monilla nuoremmista ei ole vielä tarpeeksi kokemusta osallistuakseen tämän tason kisoihin. Menestys oli kuitenkin aivan kohtalainen, kun seuran viidestä B-nuoriin osallistuneesta nuoresta neljä taisteli itsensä mitalisijalle.

Ensimmäisenä ottelemaan pääsi -50 kg´n sarjassa Miika Laitinen, joka joutui kovaan seuraan saadessaan vastaan molemmat lopulta pronssille sijoittuneet kilpakumppanit. Miikalle ei tällä kertaa kertynyt voittoja, kovaa kokemusta kylläkin.

Tyttöjen puolella aloitti Tuuli Seger sarjassa -48 kg vauhdikkaasti; ensimmäinen ottelu päättyi nopeasti ipponin arvoiseen heittoon, ja kun myös toinen ottelu ratkesi hänen edukseen, oli semifinaalipaikka varmistunut. Semifinaalissa Tuuli otteli rohkeasti, mutta jäi kuitenkin ilman suorituksia vastustajan saadessa aikaan pienen kaadon, joten tulokseksi jäi näin kolmas sija.

Poikien -55 kg´n sarjassa raivasi Pietro Casagrande tiensä pronssiotteluihin kahdella ipponin arvoisella otteluvoitolla häviten kuitenkin lohkovoittokamppailun sarjan lopulliselle voittajalle Tony Myllylälle. Pronssiotteluun selvisi myös Jaakko Toppari, joka hävisi lohkovottokamppailun harmittavan virheen takia. Pronssiotteluissaan sekä Jaakko että Pietro olivat tarkkoja ja kumpikin voitti ottelunsa ilman suurempia vaikeuksia.

Astetta kirkkaammalle mitalisijalle ylsi Heikki Jussila sarjassa -81 kg, jossa hän selvitti tiensä finaaliotteluun kolmella voitolla. Finaaliottelussa liiallinen varovaisuus kostautui Rovaniemen Mikko Sykön saadessa tilaisuuksia tehdä omia monipuolisia heittoja, ja näin oli Heikin tyytyminen tällä kertaa hopeaan, joka kuitenkin oli parannusta viimevuotisesta pronssisijasta.


Hontai Judon SM-mitalistit Pietro Casagrande, Tuuli Seger, Jaakko Toppari ja Heikki Jussila (takana)