Hontai Judo ry TIEDOTE 16.10.2004
 


Hontai Judon nuoret kisailivat Keravalla saaliinaan 10 mitallia 16.10.2004

Hontain joukkueessa oli mukana sekä kokemattomia, vasta muutaman kisan käyneitä nuoria että kokeneita nuorten kisojen konkareita, jotka hioivat kuntoaan ensi viikonlopun A- ja B-nuorten SM-kisoja silmälläpitäen.

Kisojen suurimmassa sarjassa, D-pojat - 42 kg, Miika Ronkanen sijoittui hienosti toiseksi aktiivisella ja harkitsevalla ottelutyylillään, joka tuotti kaksi hienoa ipponvoittoa. Miikan kanssa samassa ryhmässä harjoittelevista kavereista myös Joona Hirvensalo sai hopeaa ja Otto Tynkkynen pronssia. Sauli Trofimov voitti omassa sarjassaan kaksi ottelua, mutta sijoittui lopulta viidenneksi hävittyään tiukan pronssiottelun.

Kokeneemmista nuorista parhaiten pärjäsi Miika Laitinen, joka voitti C-poikien -42 kg'n sarjan neljällä otteluvoitolla. Finaalissa hän sai mukavan revanssin heittämällä muutamassa sekunnissa vastustajan jolle oli hävinnyt alkulohkossa. Myös Tero Malkki, joka otteli normaalia sarjaansa raskaammassa painoluokassa A-pojat -74 kg, voitti vakuuttavasti sarjansa neljällä ipponvoitolla.

Hopealle sijoittui niinikään sarjavaihdon tehnyt Pietro Casagrande, joka voitti kaksi ottelua upeilla ipponin arvoisilla 'agenttiheitoilla' eli tomoe-nagella. B-pojissa ottelevista nuorista hopeaa sai myös Heikki Jussila kahdella voitolla. Eero Ahola sijoittui samassa sarjassa pronssille. Myös Janne Mäki ja Jaakko Toppari saivat päivän ottelujen päätteeksi pronssiset mitalit kaulaansa. Tulevana viikonloppuna käytäviin nuorten SM-kisoihin on ilmoittatunut liki 200 nuorta eri puolilta Suomea. Kisat käydään kaksipäiväisinä Munkkiniemen yhteyskoululla, ja järjestelyistä vastaa Hontai Judo.