Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
TIEDOTE
20.3.2006

Samurai-Cup 2 ja Alempien vöiden mestaruus 2006 Vantaalla 18.-19.3.2006

Hontai Judo järjesti 18.-19.3.2006 Suomen Judoliiton toimesta kahdet judokilpailut. Lauantaina kamppailivat maamme parhaat nuoret Samurai-Cupin toisessa osakilpäailussa rankingsijoituksista ikäluokissa alle 17 v. ja alle 20 v. Yli 160 kilpailijaa kerännyt kisa pääsi loppumaan vasta iltakuudelta, kun mukaan otettiin ylimääräisinä sarjoina vanhempien nuorten avoimet painoluokat, joissa nähtiin monia mielenkiintoisia otteluja. Hontain Pietro Casagrande sijoittui alle 17 vuotiaiden sarjassa kolmanneksi. Tulokset ja ottelukaaviot.

Sunnuntaina olivat vuorossa kelta- ja oranssivöisille tarkoitetut Alempien vöiden mestaruuskisat. Tämäkin kisa oli kerännyt yli 160 osallistujaa, kaukaisimmat Sodankylästä asti. Kisajärjestelyjen toteuttamisen lisäksi riitti Hontailta myös porukkaa itse kilpatatameille. Tuomareina toimivat Timo Lehtonen, joka viime syksynä suoritti A-lisenssikokeen, ja Uula Salminen, joka ehti aina välillä myös toimia valmentajana tatamin sivulla neuvomassa valmennettaviaan, mm. omia nuorempia veljiään Iiroa ja Eemiä. Hontailaisten yhteissaalis oli 7 mitalia, joista 2 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia. Tulokset ja ottelukaaviot.

Parhaiten menestyivät Jeena Kammonen ja Anne Verlin, jotka molemmat voittivat kultaa naisten sarjoissa. Hopealle selvitti itsensä Klaus Verlin sarjassa pojat -42 kg, ja pikkusisko Inka täydensi Verlininen perheen menestystä tuomalla vauhdikkaiden ottelujen jälkeen pronssimitalin tyttöjen pienimmässä sarjassa. Eveliina Sainio sijoittui tässä sarjassa viidenneksi.

Eemi Salminen raivasi tiensä finaaliotteluun kolmella ennen täyttä aikaa päättyneellä otteluvoitolla, mutta finaalissa sai hän kokea, etteivät nuoren pojan voimat ja taidot vielä riitä tuplasti vanhempaa aikuista vastaan, joten sijoitukseksi jäi toinen sija. Matti Rusanen sijoittui samassa sarjassa kolmanneksi.

Hopeamitalin taisteli itselleen myös Tuomas Konttinen, ja viidensiksi sijoittuivat Aleksi Mikkola ja Pyry Luhtanen.

Anne heittää
ilmassa

Inkan koshiguruma
Kanttiini
Tuomas vauhdissa