Tiedote 6.11.2000

ENNÄTYKSELLISET 9 SM-MITALIA HONTAI JUDOLLE

Viime viikonloppuna Joensuussa järjestettyihin A- ja B-nuorten judon Suomenmestaruuskilpailuihin osallistui kaksisataa maamme nuorta huippujudokaa. Hontai Judo osallistui tällä kertaa yhdentoista nuoren joukkueella, ja tavoitteena oli yrittää yltää lähelle edellisen vuoden neljän mitalisijan saavutusta.

Lauantaina kilpailivat alle 17-vuotiaat B-nuorten mestaruuksista. Hontai Judon yhdeksästä osallistujasta peräti seitsemän sai päivän uurastuksen jälkeen mitalin kaulaansa. Tällä tuloksella Hontai Judo oli selvästi paras yhteensä yli neljästäkymmenestä osallistuneesta seurasta.

Tyttöviisikko mitaleilla

Joukkueessa kilpailleet viisi tyttöä pääsivät jokainen palkintopallille. Kevyimmässä tyttöjen sarjassa -44 kg kilpaillut Nina Sainio sai kaulaansa hopeamitalin, kuten myös seuraavassa painoluokassa otellut Julia Casagrande. Julia eteni finaaliin kahdella voitolla, joista toinen tuli täydet pisteet antaneella käsivarsiheitolla, mutta kärsi sitten tappion tamperelaiselle vastustajalleen täyden ajan kestäneessä ottelussa.

Tyttöjen suurimmassa sarjassa -52 kg otteli kaksi Hontai Judon tyttöä. Vasta C-junioreissa kilpaileva Suvi Hokkanen heitti ensimmäisen vastustajansa kuudessa sekunnissa tatamiin. Seuraavassa ottelussa tuli tappio, mutta pronssiottelussa jälleen voitto täydet pisteet antaneella heittotekniikalla. Myös Salla Härkönen voitti ensimmäisen ottelunsa kauniilla heitolla, hävisi sitten sarjan voittajalle, ja voitti lopuksi pronssiottelun sidottuaan vastustajansa ipponin arvoisesti

B-tyttöjen raskaimmassa sarjassa sai vielä C-tytöissä kilpaileva Katri Maijala pronssia.


Katri, Nina, Suvi, Julia ja Salla lauantain finaalien jälkeen!

Uula Salmiselle Suomenmestaruus

Viime keväänä kolmiosaisen nuorten Samurai-Cupin kokonaiskilpailun voittanut sekä kuukausi sitten Ruotsin avoimissa toiseksi sijoittunut Uula Salminen osoitti nousseensa pysyvästi Suomen nuorten kärkeen voittamalla vakuuttavasti -73 kg'n sarjan neljällä otteluvoitolla. Uula selvitti tiensä semifinaaleihin voittamalla oman poolinsa puhtailla ipponvoitoilla. Semifinaalin ja finaalin Uula ratkaisi itselleen pienempiä pistemääriä antaneilla suorituksilla halliten kuitenkin otteluita alusta loppuun saakka.

Tero Malkille hopeaa

B-poikien toisen SM-mitalin korjasi Tero Malkki, joka myös oli voittanut sarjansa viime kevään Samurai-Cupeissa. Tero selvitti tiensä finaaliin kahdella voitolla, mutta joutui täyden ajan kestäneessä ottelussa tappiolle, kun ylemmästä painoluokasta tähän sarjaan laihduttanut vastustaja onnistui kerran kaatamaan hänet.


Uula ja Tero leikittelevät itseään lämpimiksi ennen A-nuorten pronssiotteluja

A-nuorissa kaksi mitalisijaa
Julialle ja Terolle pronssia

Viikonlopun urakointi jatkui sunnuntaina, jolloin olivat vuorossa 17-19-vuotiaat nuoret. Hontai Judon ainoat A-nuoret ottelivat kisojen suurimmassa painoluokassa, pojat alle 66 kg. Sixten Lindgren johti ensimmäistä otteluaan selvästi, mutta löi sitten päänsä niin kovaa tatamiin, että ei puolipökerryksissä enää pystynyt torjumaan vastustajansa heittoyrityksiä kunnolla, vaan jäi lopulta niukalle tappiolle lopuksi pronssiotteluun edenneelle vastustajalleen.
Stefan Lindgren kärsi ensimmäisessä ottelussa niukan tappion tiukan väännön jälkeen, mutta pääsi keräilyotteluihin vastustajan edettyä semifinaaleihin saakka. Ensimmäisen keräilyottelun Stefan voitti täydet pisteet tuoneella korkealla heitolla. Seuraavassa ottelussa taisteltiin jo pääsystä pronssiotteluun. Tiukassa ottelussa epäonnistui Stefan johtoasemassa ollessaan omassa yrityksessään niin että vastustaja meni johtoasemaan, ja kun ottelua oli enää muutama hetki jäljellä, onnistui Stefan pitämään vastustajansa varoitusalueella riittävän pitkään jotta siitä olisi pitänyt antaa vastustajalle rangaistus, mikä olisi riittänyt Stefanin voittoon. Rangaistus jäi kuitenkin tuomareilta antamatta eikä Stefan näin ollen päässyt jatkoon. Laiha lohtu oli se, että tuomarit jälkikäteen myönsivät tehneensä virhearvion tässä tilanteessa ja että voitto olisi kuulunut Stefanille!

Edellisenä päivänä otelleista B-nuorista osallistuivat neljä myös A-nuorten ikäluokkaan. Pronssiotteluissa jäivät tällä kertaa tappiolle Salla Härkönen, joka sijoittui neljänneksi, ja Uula Salminen, joka sijoittui kovassa sarjassa viidenneksi voitettuaan kaksi ottelua ja oteltuaan täydet ajat sarjan voittajaa sekä kolmanneksi sijoittunutta itseään kolme vuotta vanhempia kilpakumppaneita vastaan.

Julia Casagrande selvisi tiukkojen otteluiden jälkeen pronssille, kuten teki myös Tero Malkki, joka saatuaan lepovuoron ensimmäisellä kierroksella voitti seuraavan ottelun ipponin arvoisella sidonnalla. Hävittyään neljä vuotta vanhemmalle sarjan voittajalle pääsi Tero suoraan pronssiotteluun, jossa hän ratkaisi mitalin itselleen heittämällä korkeampivöisen ja kaksi vuotta vanhemman vastustajansa täydet pisteet antaneella sisäreisiheitolla.

Hontai Judon yhdentoista kilpailijan saavuttamat yhdeksän mitalisijaa ja kaksi pistesijaa ylittivät kaikkien hurjimmatkin odotukset, toteavat joukkuetta luotsanneet Satu ja Staffan Lindgren. Ahkeran ja monipuolisen harjoittelun lisäksi ovat menestykseen ratkaisevasti vaikuttaneet nuorten erinomainen yhteishenki sekä vánhempien tuki.