Hontai Judo ry
Staffan Lindgren

Tiedote
27.10.2002


A- ja B-nuorten Suomen mestaruus Hontai Judon Mikos Salmiselle

Kokonaissaalis 5 mitalia

Viikonloppuna Varkaudessa käytyihin judon nuorten suomenmestaruuskilpailuihin osallistui kahdessa eri ikäluokassa yhteensä liki kaksisataa nuorta eri puolilta Suomea. Kisoissa nähtiin välillä myös tuulahdus kansainvälisempiä otteita, kun Hollannissa viimeiset kuusi vuotta asunut Mikos Salminen selvitti vastustajan toisensa jälkeen. Kahdesti Hollannin alle 15-vuotiaiden mestaruuden voittanut 15 vuotias Mikos otteli lauantaina alle 17-vuotiaiden SM-kisassa vakuuttavasti voittaen sarjansa puhtaasti neljällä otteluvoitolla. Sunnuntaina oli vuorossa vastaava alle 20-vuotiaiden kisa. Tässä tahti jatkui samanlaisena; voitto kaivettiin esiin aktiivisella ja monipuolisella tilanteiden luomisella, jonka kaltaista näkee liian harvoin suomalaistatameilla. Mikos joutui urakoimaan neljä kovaa ottelua fyysisesti vahvempia ottelijoita vastaan ennen kuin finaalipaikka oli selvä. Finaalissa vastaan tullut Tapanilan Erän Kari Kerve tarjosi kovimman vastuksen taistellen tasavertaisesti ottelun loppuun saakka. Voitto heltisi Mikosille kokan eli kolmen pisteen arvoisella suorituksella.

B-poikien alle 45 kilon sarjaan osallistunut C-nuoriin kuuluva Ilmari Hokkanen hävisi ensimmäisen ottelunsa epäonnistuttuaan omassa heittoyrityksessään. Keräilyotteluissa hän voitti jatkoajalla sarjan suosikkeihin kuuluneen sinivöisen vastustajan waza-arin eli 7 pisteen arvoisella heitolla, ja heti perään seuraavan ottelun kolmella kauniilla heitolla, joista viimeinen tuotti toivotun ipponin. Iltapäivän pronssiottelussa eivät voimat kuitenkaan enää riittäneet, joten Ilmarin oli tyytyminen viidenteen sijaan. Samassa sarjassa otellut Mikosin pikkuveli Jalmari Salminen hävisi myös alkuottelunsa, mutta ei päässyt karsintakierroksille. Myöskin C-poikiin kuuluva Janne Mäki joutui alle 50-kilon sarjassa heti ensimmäisenä sarjan suosikkia vastaan häviten ottelunsa. Keräilyottelussa Janne taisteli sitkeästi ylempivöistä ja vanhempaa vastustajaa vastaan, mutta ei onnistunut saamaan pistesuorituksia aikaiseksi vaikka hallitsikin ottelun kulkua lähes koko ottelun ajan, joten tie päättyi vastustajan tekemään kokan arvoiseen pieneen kaatoon.

B-tyttöjen puolella otteli Suvi Hokkanen kokeilunhalusta alle 57-kiloisissa normaalin 52 kilon sarjan sijasta. Ensimmäisen vastustajansa Suvi heitti käsiheitolla 8 sekunnissa, mutta seuraavaksi vastaan tullut Forssan Sanna Aaltonen oli selvästi vahvempi, ja sai ottelun loppupuolella vietyä Suvia niskalenkillä 7 pisteen arvoisesti. Pronssiottelussa Suvi ei antanut vastustajalleen mahdollisuuksia, vaan otti ohjat heti käsiinsä voittaen ottelun viiden pisteen kadolla. Suvi otteli myös sunnuntaina, jolloin oli vuorossa alle 20-vuotiaiden mestaruuskisat. Nyt Suvin painoluokkana oli oikea eli -52 kiloa, mutta vastustajat vuorostaan kolme vuotta vanhempia. Pronssimitali tässäkin luokassa oli hieno saavutus sinivöiselle Suville kovassa musta- ja ruskeavöisten joukossa.

Ensimmäistä vuottaan A-tyttöjen sarjassa otellut Salla Härkönen jäi tällä kertaa ilman voittoja alle 57-kilon painoluokassa hyvistä yrityksistään huolimatta. A-poikien ikäluokkaan siirtynyt viime vuoden B-poikien mestari Tero Malkki voitti alle 60-kiloisten sarjassa ensimmäisen ottelunsa nopeasti ipponin arvoisella heitolla, mutta sitten tuli tappio Rauman Juha Kaskistolle, joka eteni finaaliin saakka. Keräilyssä Tero voitti ensimmäisen ottelunsa taas ipponilla. Seuraava ottelu jatkui pisteettömänä päättyneeen varsinaisen otteluajan jälkeen 'äkkikuolema' -periaatteella käydyllä uusintaottelulla, ja tässä Tero kärsi harmittavan tappion, kun hän ei itse saanut pistesuoritusta vaikka onnistuikin kaatamaan vastustajan kyljelleen.

Alle 73-kiloisten A-poikien sarjassa viime vuonna pronssipallille yltänyt Uula Salminen paransi tällä kertaa sijoitustaan yhdellä pykälällä. Uula selvitti tiensä finaaliin kolmella voitolla, mutta loppuottelussa tuli tappio kun hän ottelun puolivälissä ei ehtinyt väistää Maskun Tempon Matias Kokkolan nopeaa jalkaheittoa. Maskun Tempo komeili tänä vuonna seurojen välisen mitalitilaston kärjessä Hontai Judon sijoittuessa viidenneksi 46 osallistuneen seuran joukossa.


Kahden passin haltija Mikos Salminen on nyt sekä Suomen että Hollannin nuorten mestari


Viime vuoden pronssimitali vaihtui hopeiseksi Uula Salmisen taisteltua itsensä finaaliotteluun A-nuorten -73 kg'n sarjssa
Salla Härkönen auttaa Suvi Hokkasta valmistautumaan otteluun