Hontai Judo ry

TIEDOTE 26.02.2001

Staffan Lindgren

 


JANNE MÄELLE KULTAA ALEMPIEN VÖIDEN MESTARUUSKISOISSA

Viikonloppuna Mikkelissä käydyissä Alempien vöiden mestaruuskisoissa taisteli Hontai Judon Janne Mäki itselleen kultaa kolmella ipponvoitolla poikien alle 42 kilon sarjassa. Yli sata osallistujaa eri puolilta Suomea keränneet kilpailut oli tarkoitettu judoa vain muutaman vuoden harrastaneille, ja vyöarvon ylärajana oli tämän vuoksi oranssi vyö. Ilmari Hokkanen sai samassa sarjassa pronssimitalin kaulaansa kahdella otteluvoitolla. Miika Laitinen ja Janne Lehtonen saavuttivat kumpikin yhdellä otteluvoitolla neljännen sijan.

Stella Lindgren toinen Finlandia Cupissa

Myös aikuisten kolmiosaisen valiokilpailusarjan Finlandia Cupin toinen osakilpailu käytiin Mikkelissä. Näyttökilpailuna toimivaan kisaan osallistui jälleen suuri osa Suomen huippujudokoista. Stella Lindgren, joka joutui loukkaantumisen vuoksi jättämään ensimmäisen osakilpailun väliin, osallistui tällä kertaa yhtä painoluokkaa raskaampaan sarjaan sijoittuen kahdella otteluvoitolla toiseksi. Ottelu sarjan voittajaa vastaan oli erittäin tasainen ja ratkesi vasta ristiin menneellä tuomariäänestyksellä.