Samurai-Cupista 8 mitalia Hontai Judolle

Alkuvuoden perinteisen A- ja B-nuorten kolmiosaisen Samurai-Cupin ensimmäinen kierros käytiin sunnuntaina Varkaudessa. Lähes 150 maamme nuoriin huippuihin kuuluvaa judokaa kamppaili mitaleista ja rankingpisteistä kahdessa eri ikäluokassa. Nuorempien B-nuorten eli 15-16-vuotiaiden joukossa kilpaili myös muutama C-nuori, ja vastaavasti A-nuorten eli 17-19-vuotiaiden joukossa muutamat B-nuoret.

Hontai Judo osallistui kisoihin 12 nuoren voimalla, ja tämä kisojen suurimpiin kuuluva joukkue korjasi myös kisojen suurimman mitalisaaliin, peräti 8 mitalia, joista 2 kultaista, 5 hopeaa ja yksi pronssi.

B-tyttöjen puolella ottivat viime vuoden SM-pronssimitalistit nyt kaksoisvoiton sarjassa -52 kg, kun vielä C-nuorissa kilpaileva Suvi Hokkanen voitti kaikki neljä otteluaan ipponin arvoisin suorituksin, ja Salla Härkönen varmisti hopeatilan kolmella ipponin arvoisella suorituksella! 63 kg'n sarjassa taisteli Katri Maijala hopeamitalin itselleen voitettuaan yhden ottelun kauniilla ipponin arvoisella heitolla.

A-tyttöjen ikäluokkaan siirtynyt Julia Casagrande otteli pirteästi -48 kg'n sarjassa, jossa hän jäi harmittavasti hopealle hävittyään viimeisen ottelunsa kyseenalaisella tuomariääänestyksellä. Sitä ennen Julia oli voittanut kaksi ottelua vakuuttavasti.

B-pokien puolella voitti Tero Malkki -55 kg'n sarjan neljällä otteluvoitolla, joista kolme tuli selvillä ipponvoitoilla. Ainoastaan finaalissa joutui Tero taistelemaan täyden ajan tasaisessa ottelussa, joka lopulta ratkesi kaikin tuomariäänin Teron hyväksi. Tero osallistui myös A-poikien vastaavaan sarjaan ja saavutti siellä hopeasijan kolmella voitolla.

Daniel Karlberg otteli B-poikien sarjassa -66 kg itsensä helponlaisesti finaaliin kolmella voitolla, mutta kärsi siellä nopean tappion saaden näin tyytyä hopeamitaliin.

A-poikien puolella taisteli Stefan Lindgren kisojen suurimmassa sarjassa -66 kg itsensä avauskierroksen tappion jälkeen keräilyjen kautta kahdella voitolla pronssiotteluun saakka. Äärimmäisen tasainen ja vauhdikas ottelu päättyi lopulta Stefanin niukkaan tappioon, joten hänen oli tyytyminen 5. sijaan 17 kilpailijan joukossa. Ensimmäistä vuottaan A-pojissa kilpaileva Uula Salminen kärsi kahden voitetun ottelun jälkeen tappion toiselle finalistille. Pronssiottelusta muodostui tiukka kamppailu, jonka Uula lopulta selvitti edukseen kahdella kokan eli kolmen pisteen arvoisella suorituksella.

Kotkan Junnu-Kannu-kisasta 4 mitalisijaa

Samaan aikaan kun vanhemmat nuoret matkustivat Varkauteen Samurai-Cupiin, käytiin Kotkassa C- ja D-nuorten kilpailut. Hontai Judon kuuden D-nuoren joukkueesta otti Janne Mäki kultaa -38 kilon sarjassa kahdella otteluvoitolla. Henrikki Pöntinen sijoittui sarjassaan toiseksi, ja pronssimitalin saivat kaulaansa Miika Laitinen ja Jaakko Toppari.

Finlandia-Cupista hopeaa Julia Casagrandelle

Edellisenä viikonloppuna käytiin Kuopiossa aikuisten kolmiosaisen valiokilpailusarjan ensimmäinen kierros. Naisten -48 kg'n sarjassa otellut Julia Casagrande taisteli itsensä kolmella ipponvoitolla hienosti hopeapallille. Neljännessä ottelussa eivät vielä A-nuoriin kuuluvan Julian voimat riittäneet kunnollisiin poispääsy-yrityksiin vanhemman vastustajan saatua hänestä pitävän sidonnan.

Kallax-Shiaista kultaa tero Malkille

Samassa yhteydessä pidetyssä B-nuorten Kallax-Shiaissa otti Tero Malkki kolmella voitolla sarjan -55 kg kultamitalin itselleen. Sarjansa huippuihin kuuluva Tero tähtää jo helmikuun loppupuolella pidettäviin Bremenin kovatasoiseen poikien kansainväliseen turnaukseen.