Hontai Judon kevätkaudelle komea päätös

Seuran kevätleirillä yli 50 osallistujaa

Hontai Judon perinteinen kevätleiri järjestettiin nyt jo kuudennen kerran. Vappuviikonloppuna Vihdissä pidetty leiri keräsi yli neljäkymmentä Hontai Judon nuorta sekä yli kymmenen aikuista viihtymään kolme päivää yhdessä judon ja erilaisten ryhmätehtävien parissa. Ohjelmassa oli myös pieni tutustuminen eksoottiseen tanssiksi naamioituun taistelulajiin nimeltään capoeira, sekä tietysti saunomista ja uimista juuri jääpeitteensä heittäneessä järvessä unohtamatta iltanuotioita makkara- ja räiskälepaistoineen.

Valtakunnallisissa nuorten sarjakisoissa menestystä

Viime viikonloppuna käytiin Pieksämäellä sekä C-nuorten (12-14 v.) Suomi-Cupin että B-nuorten (15-17 v.) Samurai-Cupin kolmas eli viimeinen kierros. C-tyttöjen alle 36 kilon sarjassa olivat Hontain tytöt jälleen ylivoimaisia. Tällä kertaa tuli sarjavoitto Salla Härköselle kahdella ippon- ja yhdellä wazari-voitolla. Julia Casagrande sijoittui toiseksi niinikään kolmella otteluvoitolla. Julia voitti myös B-tyttöjen Samurai-Cupin osakilpailun ja samalla myös kokonaiskilpailun alle 44 kilon sarjassa.

C-poikien –38 kilon sarjassa sijoittui käsivammastaan toipunut Tero Malkki kolmanneksi samoin kuin Uula Salminen CP–55 sarjassa. B-poikien –50 kilon sarjassa sijoittui Paolo Casagrande tällä kertaa kolmanneksi mutta edellisten kierrosten kakkossijojensa ansiosta säilytti hän edelleen kolmiosaisen Samurai-Cupin yhteistuloksissa toisen sijansa.

Alempien vöiden mestaruuskilpailut Tapanilassa

Samaan aikaan kun kokeneemmat nuoret kilpailivat Pieksämäellä, käytiin Tapanilassa Alempien vöiden mestaruuskilpailut. Näissä kisoissa oli osallistumisen ehtona korkeintaan oranssi vyö. Ikäluokkia ei huomioitu lainkaan, vaan jokainen kilpaili painonsa edellyttämässä luokassa, mikä johti muutamaan epäsuhtaiseen otteluun isokokoisen kaksitoistavuotiaan joutuessa hoikkaa aikuista vastaan. Hontai Judon Katri Maijala sai tällä kertaa kultamitalin kaulaansa ilman ottelua tyttöjen ja naisten alle 44 kilon sarjassa. Seuraavassa N-48 sarjassa sijoittui Heidi Sivinen toiseksi ja Päivi Mattila kolmanneksi. Poikien ja miesten puolella sai Toni Niinisuo kaulaansa pronssimitalin alle 34 kilon sarjassa. Daniel Karlberg voitti vakuuttavasti –42 kilon sarjan kolmella ippon-voitolla. Vielä enemmän joutui urakoimaan Mika Sivinen joka kolmen ippon-voiton ja yhden yuko-voiton jälkeen ei enää finaalissa jaksanut olla riittävän tarkkaavainen vaan joutui tyytymään hopeasijaan.