Mitalsadetta Sotungissa 25.1.98

Hontai Judon nuorimmille mitalisadetta Sotungissa

Harjoituskilpailussa töminää tatamilla
Kevätkauden ensimmäinen harjoituskilpailu käytiin sunnuntaina Vantaan Sotungissa. Tämä Etelä-Suomen alueen perinteinen valko- ja keltavöisille 7 - 14-vuotiaille nuorille tarkoitettu tapahtuma keräsi tällä kertaa n. 170 osanottajaa yli kymmenestä eri seurasta. Otteluita käytiin kolmella ottelualueella yli kahdessakymmenessä eri sarjassa. Jokainen sai otella vähintään kaksi kertaa mahdollisimman tasaväkisessä sarjassa samanikäisiä ja -painoisia vastaan. Hontai Judosta osallistui kilpailuun 25 nuorta ja runsas ohjaaja- ja kannattajajoukko. Sarjavoittajiksi selviytyi yhdeksän hontailaista ja myös hopea- sekä pronssisijoja tuli useita.
Tyttöjen pienimmässä alle -30 kilon sarjassa tuli kaksoisvoitto Katja Jokikokon johdolla. Toiseksi sijoittui Evy Karlberg. Poikien -27 kilon sarjassa loppuottelu käytiin seurakavereiden Pietro Casagranden ja Pasi Sinivirran välillä. Ottelu oli vauhdikas ja molemmat esittivät hienoja heittoyrityksiä, joita Pietrolla oli tällä kertaa enemmän.
Ylivoimaiset voitot sarjoissaan saivat Niina Sainio, Sara Koskinen, Katri Maijala ja Niina Ojala. Katri voitti neljä ottelua ippon-suorituksilla ja muille jokaiselle tuli kolme ipponvoittoa. Poikien sarjassa yhtä ylivoimaisia voittajia olivat Toni Niinisuo ja Mika Sivinen. Mikan sisko Heidi voitti myös selvästi sarjansa -52 kg. Heidi Sainio kamppaili myös sarjavoitosta, jonka hävisi niukasti tuomariäänestyksellä ja sijoittui sarjassaan toiseksi.
Poikien -29 kilon sarjassa sai Tommi Siro pronssimitalin kaulaansa kahden otteluvoiton jälkeen. Junnu-cupissa oli mukana myös useita edistyneitä vasta viime syksynä judon aloittaneita junioreita. He kaikki ottelivat terhakkaasti kokeneempia ottelijoita vastaan. Yllätyspronssia saivat Jaakko Toppari ja Mikko Sariola.
Hontai Judo valitsi tämän kilpailun ‘tsemppariksi’ Janne Mäen, joka voitettuaan jo kaksi ottelua joutui toimitsijakömmähdyksen vuoksi uudestaan vaatteiden vaihdon jälkeen pronssiotteluun, jonka sitten hävisi.