Hontai Judo tiedottaa


Paikallislehtiin kirjoitettua, nettitiedotteita ym ...


* 2014
  • Lahti Shiai käytiin 6.12.2014 Pajulahdessa. Jenni Sundberg voitti T13-40 kg'n sarjan kolmella ipponvoitolla. Susanna Sundberg voitti T15-44-sarjan kahdella ipponvoitolla, ja Minttu Sundberg sijoittui T15+63 kg sarjassaan kolmanneksi voittojen mentyä ristiin. Lari Luhtanen otteli M-66 -sarjassa alipainoisena hienosti toiseksi kolmella ipponvoitolla, ainoa tappio tuli hanteilla sarjan voittajaa vastaan.
  • Nuorten Judo Finnish Open ja Kymijoki-Shiai käytiin 22.11.2014 Kouvolassa. NJFO:ssa voitti Inka Verlin yhden ottelun sijoittuen viidenneksi T18-57 sarjassa. Minttu Sundberg voitti Kymijoki-Shiaissa oman T13+52 kg'n sarjan kahdella voitolla, ja Jenni Sundberg sijoittui toiseksi T13-40 kg'n sarjassaan kahdella ipponvoitolla.
  • Junnu-Cup IV/2014 käytiin Kirkkonummella 16.11.2014. Hontailta lähti kisoihin kahdeksan junnun joukkue. Valmentajana toimi Päivi Mattila. Kilpailu toimi hyvänä harjoituksena tulevia koitoksia varten. Lue lisää...
  • Ne-waza SM 8.11.2014 Turussa: Tero Malkki hopeaa M-73, Päivi Mattila pronssia N+70 ja N-Avoin.
  • Sovelletun judon Hontai Shiai käytiin la 1.11.2014 Vantaalla. Kisaan osallistui 32 kilpailijaa junioreista varttuneisiin aikuisiin yhteensä 9 sarjassa. Hontai Judon Olli Virta taisteli itselleen 3 voittoa ja sijoittui toiseksi sarjassaan. Tulokset. Lue lisää...
  • 6. Hontai Judo Kata Taikai -tapahtuma käytiin heti sovelletun judon kisan jälkeen. Siihen osallistui yhteensä 12 paria. Tilaisuuden aluksi nähtiin Judo Show, jossa Team Hontai Päivi Mattilan johdolla esitti lyhyen judotekniikkakimaran. Joukkuen muut jäsenet olivat siskokset Susanna, Minttu ja Jenni Sundberg. Tulokset. Lue lisää...
  • Hontai Shiai käytiin sunnuntaina 2.11.2014. Osallistujia oli noin 230 alkaen sarjojen U11 junnuista aina veteraanijudokoiden (+35 v.) sarjoihin. Kisat sujuivat ongelmitta ja aikataulu piti hyvin. Lähes reaaliaikainen tulosseuranta oli nähtävissä netissä heti kisan alusta alkaen. Lue lisää...
  • Kerava Shiai 12.10.2014 Keravalla. Susanna ja Minttu Sundberg ottivat molemmat hopeaa; Susanna poikien sarjassa P15-46 kahdella ipponvoitolla, ja Minttu T15-sarjassa kolmella ipponvoitolla. Jenni Sundberg sijoittui sarjassaan neljänneksi.
  • Eden Shiai 4.10.2014 Tamperella olivat Jenni ja Minttu Sundberg tehokkaina; tuloksena kaksi kultaa ja yksi hopea. Jenni voitti T-13 sarjansa puhtaasti neljällä ipponvoitolla ja sijoittui toiseksi T-15 ikäluokassa yhdellä ipponvoitolla. Minttu voitti T-13+52 kgn sarjan, jossa voitot menivät ristiin kolmen osallistujan kesken.
  • Inka Verlinille pronssia Junior Swedish Openissa 27.9.2014 Tukholmassa kolmella otteluvoitolla.
  • Junnu-Cup III/2014 käytiin su 28.9.2014 Helsingissä. Hontai Judon nuorimmista osallistui 6 poikaa ja yksi tyttö, jotka kisakokemuksen lisäksi korjasivat itselleen 3 mitalisijaa. D-junnuissa kilpailleista Arni Pursiainen voitti sarjansa molemmat vastustajat saaden näin kultaa ja Matilda Nevala sai yhdellä voitolla hopeaa. E-junnuissa kilpaillut Kalle Herrala sai puolestaan pronssimitalin kaulaansa kahdella voitolla. Timo Lehtonen toimi kilpailujen päätuomarina ja Päivi Mattila sai runsaasti kokemusta otteluiden tuomitsemisesta. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Staffan Lindgren toimi tuomarina katan MM-kilpailussa 20.-21.9.2014 Espanjan Malagassa. Lauantaina hän tuomitsi nage-no-katassa sekä alkukilpailuissa että finaalit, ja sunnuntaina vastaavasti kime-no-katassa sijoittuen molemmissa tuomareiden kärkikastiin. Katso tästä Katan MM-kilpailujen 2014 tulokset.
  • Sovelletun judon Olli Virta sijoittui hopealle ja Linda Naumann pronssille Belgian Antwerpenissä käydyissä Special Olympics Europe tapahtumassa 16.-18.9.2014. Lue lisää Judoliiton uutisista.Päivä 1 Päivä 2. Lindan positiivinen asenne huomioitiin VAU:n nettisivuilla.
  • Klaus Verlin otteli Suomen joukkueessa alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa Bukarestissa 19.-20.9.2014. Tällä kertaa tie nousi pystyyn kaikille suomalaisille jo ensimmäisessä ottelussa.
  • Kolme uutta dan-arvon korotusta liittograduoinnissa 30.8.2014 Tikkurilassa. Hontai Judon nuoret judokat Aleksi Mikkola ja Lari Luhtanen suoriutuivat menestyksellä 1. danin kokeestaan. Seuran pääopettaja Staffan Lindgren suoritti 6. danin kokeen ja sai oikeuden kantaa punavalkoista vyötä.
  • Hontai Judon Klaus Verlin on valittu edustamaan Suomea alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa, jotka käydään 19.-21.9.2014 Bukarestissa Romaniassa. Klaus ottelee sarjassa M21-81 kg. Katso Judoliiton uutinen asiasta.
  • Hontai Judon sovelletun judon ryhmässä harjoittelevat Linda Naumann ja Olli Virta on valittu edustamaan Suomea Special Olympics Europe-tapahtumassa, joka käydään 13. - 20.9.2014 Belgian Antwerpenissä. Lue Judoliiton uutinen asiasta. Linda ja Olli osallistuivat Special Olympics-leirille Pajulahdessa elokuun toisena viikonloppuna.
  • Tero Malkki ja Marleena Rantanen vihittiin avioliittoon 19.7.2014 Nuuksion majalla. Tilaisuutta oli todistamassa liki parikymmentä varttuneemmmista judokoistamme. Lue lisää...
  • Klaus Verlin 5. Junioreiden Eurooppa Cupissa Espanjassa 24.5.2014. Klaus kilpaili M21-81 kg sarjassa ja pääsi pronssiotteluun kahdella ipponvoitolla. Lue Judoliiton uutinen asiasta.
  • Judon Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut käytiin 24. - 25.5.2014 Orimattilassa. Hontai Judosta osallistuivat Inka Verlin sarjassa T18-57, jossa hän sijoittui kahdella ipponvoitolla viidenneksi. Katri Maijala osallistui sarjaan N-70 kg käyden kolme kovaa ottelua ruotsalaisia ja norjalaista vastaan, tuloksena 4. sija. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Katan Euroopanmestaruuskilpailut käytiin 24. - 25.5.2104 Italian Lignanossa. Staffan Lindgren tuomitsi lauantaina sekä ju-no-kataa että kime-no-kataa. Sunnuntaina käytiin edellisen päivän kahden ikäluokan mitalistien kesken avoimet Euroopan mestaruuskilpailut, ja tässä Staffan toimi kime-no-katan päätuomarina. Suomalaispareista pärjäsivät parhaiten neljännelle sijalle yltäneet Kodokan Goshin-jutsussa kilpaileet Lohjan Jouni Lahtinen ja Jussi Nikander, sekä katame-no-katassa kilpailleet Tikkurilan Juha Turunen ja Paavo Häkkinen, jotka myös sijoittuivat neljänsiksi. Katan Euroopanmestaruuskilpailujen 2014 tulokset.
  • Kaksi kultaa ja kaksi hopeata Wekara-Shiaista 17.5.2014. Susanna ja Jenni Sundberg voittivat kumpikin sarjansa. Hopealle sijoittuivat Minttu Sundberg ja Benjamin Granfelt. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Seuran kevätleiri pidettiin Maarianhaminassa 3. - 4.5.2014. Leirille osallistui yhteensä 39 henkilöä Hontai Judosta, ja edustettuina olivat kaikki muut ryhmät paitsi muksujudo ja junnujudo! Lue lisää...
  • Junnu-Cup II/2014 käytiin 11.5.2014 Porvoossa. Hontai Judosta osallistui viisi valkovöistä ja yksi keltavöinen junnu. Arni Pursiainen sijoittui toiseksi ja pronssille ylsivät Luukas Murray, Niilo Niini ja Daniel Heikari, jotka kaikki voittivat kaksi ottelua. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Aluemestaruuskilpailuista 10.5.2014 Porvoossa 4 mitalisijoitusta. Minttu ja Susanna Sundberg voittivat kumpikin sarjansa, Jenni Sundberg sijoittui toiseksi ja Benjamin Granfelt kolmanneksi. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Tuomariuutisia: Timo Lehtonen suoritti IJF Continental tuomarilisenssin Pietarissa 20.4.2014 Hontai Judossa mukana aivan alusta asti ollut Timo Lehtonen, 2. dan, suoritti Pietarissa pidetyn nuorten turnauksen yhteydessä kansainvälisen judoliiton IJF:n ns. B-tason lisenssin eli Continental-lisenssin, joka oikeuttaa tuomitsemaan maanosien valiokilpailuissa aina EM-tasoa myöden. Parhaat Onnittelut upeasta saavutuksesta! Lue lisää...
  • Kaksi kultaa Hontai Judolle Suomenmestaruuskilpailuista! Miesten ja naisten sekä Sovelletun judon Suomenmestaruuskilpailut käytiin la - su 12. - 13.4.2014 Tikkurilan Urheilutalolla. Hontai Judosta osallistuivat lauantaina Katri Maijala N-70 kg'n sarjassa ja Klaus Verlin M-81 kg'n sarjassa. Katri Maijala voitti sarjansa vakuuttavasti kahdella ipponvoitolla. Sunnuntaina käydyssä Joukkue-SM-kilpailussa taisteli Katri itsellen kaksi otteluvoittoa mestaruuden voittaneessa Etelä-Suomen joukkueessa, ja sai näin toisenkin kultamitalin kaulaansa! Lue lisää...
    Sovelletun judon puolella osallistuivat SM-kisoihin Linda Naumann (sarja SN-78 kg) ja Olli Virta (sarja SM-66 kg). Linda Naumann voitti oman sarjansa neljällä ipponin arvoisella suorituksella, joihin kului aikaa yhteensä vain 1 minuutti ja 1 sekunti! Lue lisää...
  • Mitaleita Hämeenlinnasta 26.4.2014 Perinteiseen Hämeenlinna Shiaihin osallistui tänä vuonna 4 nuorta Hontai'n judokaa. Susanna ja Minttu Sundberg ottivat kumpikin hopeamitalin sarjoissaan, ja Jenni Sundberg sekä Benjamin Granfelt sijoittuvat molemmat kolmansiksi.
  • Menestystä Samurai-Cupissa 29.3.2014 Pajulahdessa. Inka Verlin sijoittui kolmanneksi T18-57 kg'n sarjassa ja Susanna Sundberg voitti oman T15-44 kg'n sarjansa.
  • Vuosaaren Budoviikingit vierailivat Hontai Judolla la 5.4.2014. Yhteisen harjoituksen jälkeen käytiin vielä salikilpailu, jossa nuoret enimmäkseen valko- ja keltavöiset judon harrastajat opettelivat kilpailemisen alkeita. Kilpailujen tuomarina toimi Päivi Mattila, joka harjoitteli tuomitsemista tulevaa lisenssikoettaan varten.
  • MENESTYSTÄ OMISTA KISOISTAMME 22. - 23.3.2014. Hontai Judo järjesti Hontai Shiai'n ja Alempien vöiden mestaruuskilpailut Vantaan Hakunilassa. Järjestelyt toimivat jälleen hienosti ja palvelu pelasi totuttuun tapaan upeasti kanttiinissa. Kisat etenivät tiukasti aikataulun mukaisesti kumpanakin päivänä.
    Hontai Judon oma porukka hoiti kaikki kisojen järjestämiseen liittyvät tehtävät ammattitaitoisesti, ja kisatulokset olivat reaaliajassa seurattavissa seuran nettisivuilla. Lue lisää...
  • Inka Verlinille hopeaa 8.3.2014 Vörun kevätturnauksessa sarjassa AT-57 kg.
  • Klaus Verlinille hopeaa 1.3.2014 Viron avoimissa mestarusskilpailuissa sarjassa M-81 kg . Katso juttu Pajudon sivuilta.
  • Nuorten SM-kisat käytiin 22. - 23.2.2014 Nummelassa:
    Inka Verlin sijoittui toiseksi T18-57 kg sarjassa lauantaina 22.2.2014. Inka selvitti itsensä voittajana alkulohkostaan neljällä nopealla ippon-voitolla. Myös semifinaalista tuli nopea ippon-voitto. Finaalissa onnistui Kirkkonummen JS:n Emilia Kanerva tekemään Inkaa vastaan kaksi yukon arvoista suoritusta, jotka ratkaisivat ottelun.
    Nuorten SM-kisat jatkuivat sunnuntaina U21-sarjoilla. Klaus Verlin osallistui tällä kertaa selvästi alipainoisena sarjaan M21-90 kg, jossa hän otti hopeaa kolmella otteluvoitolla.
  • Vuoden 2014 ensimmäisessä Junnu-Cupissa Järvenpäässä 2.2.2014 voittivat Hontain seitsemän osallistunutta nuorta jokainen ainakin yhden matsin! Kultaa saivat nuorimmissa Benjamin Granfelt ja Kalle Herrala ja hopeaa Aleksi Soini. Waltteri Helisalo sai yhden voiton ja tuli näin viidenneksi. Seuraavassa ikäluokassa kultaa saivat Arttu Herrala, joka voitti kaikki kolme matsia ipponin arvoisilla heitolla (viimeiseen meni vain 7sec) ja Edward Gylling, Daniel Heikari voitti yhden matsin tuomari äänestyksellä ja tuli neljänneksi. Lue lisää + tulokset...
  • Perinteinen koko perheen Talvipäivä vietettiin Sotungissa sunnuntaina 26.1.2014.
    Ulkoiluosuuden jälkeen pidettiin sisällä palkitsemistilaisuus, jossa huomioitiin vuoden 2013 toiminnassa kunnostautuneet sekä julkistettiin Hontai Judon kiertopalkintojen uudet haltijat. Lopuksi jaettiin vuoden 2013 tapahtumista kertova Hontai Shimbun 2014/1 (pdf). Lue lisää ...
    Vuoden 2013 Juniori:
    Susanna Sundberg
    Vuoden 2013 Nuori:
    Reetta Muukkonen
    Vuoden 2013 Judoka:
    KATRI MAIJALA
    Vuoden Judoka-kiertopalkinto, pitkä samuraimiekka eli katana, jäi nyt pysyvästi Katrin haltuun kolmannen kiinnityksen myötä!
  • Ice Power Cup 25.1.2014 Tampereella: Minttu ja Jenni Sundberg voittivat kumpikin sarjansa T-13 ikäluokassa. Isosisko Susanna kilpaili tällä kertaa P-15-38 sarjassa, jossa hän sijoittui kolmanneksi.
  • Samurai Cup 1/2014 18.1.2014 Orimattilassa: Klaus Verlin sijoittui toiseksi M21-81 kg luokassa kolmella ipponvoitolla. Ainoa tappio tuli yukolla sarjavoittajaa Aatu Laamasta vastaan. Inka Verlin sijoittui kolmanneksi W18-57 kg sarjassaan. Inka selvitti itsensä ulos alkulohkosta kolmella ipponvoitolla, mutta hävisi semifinaalin saaden näin tyytyä pronssiin.
  • Pajulahti Games 18.1.2014: Linda Naumann voitti sovelletun judon kisassa naisten raskaan painoluokan vakuuttavasti neljällä ippon-voitolla. Olli Virta otteli kolme kovaa ottelua mutta ei sijoittunut palkinnoille.
  • Hontai Judon Katri Maijala ja Pingviinien Taavi Forssell nimettiin vuoden 2013 kouluttajiksi Suomen Judoliiton palkitsemistilaisuudessa Urheilugaalan yhteydessä 14.1.2014.
  • Dojolla pidettiin siivoustalkoot pe 3.1.2014. Samalla järjestettiin tatami uudelleen ja kiilattiin tiukaksi.
  • Joululoman aikana järjestettiin yhteisharjoitukset to 2.1. ja ma 6.1. Jälkimmäisen veti kv-kisoihin valmistautuva Klaus Verlin, joka seuraavana päivänä matkusti Itävallan Mittersilliin kv-huippukilpailijoiden viikon mittaiselle harjoitusleirille.

* 2013
  • Lahti-Shiaissa kultaa, hopeaa ja pronssia 7.12.2013. Susanna Sundberg voitti C-tyttöjen -40 kg sarjan puhtaasti neljällä ipponvoitolla. Minttu Sundberg sijoittui toiseksi D-tyttöjen sarjassaan kahdella ipponvoitolla ja Jenni Sundberg sijoittui kolmanneksi omassa D-tyttöjen sarjassaan.
  • Timo Lehtonen suoritti 2. danin liittograduoinnissa 7.12.2013 Kiteellä. PARHAAT ONNITTELUT!!
  • Inka Verlinille hopeaa Nuorten Finnish Openissa 23.11.2013. Inka selvitti itsensä sarjansa G18-57 kg finaaliin kahdella wazari-voitolla Kouvolassa käydyssä kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Loppuottelussa tuli kuitenkin tappio ja näin tulokseksi toinen sija.
  • Menestystä vuoden viimeisessä Junnu-Cupissa Kirkkonummella 17.11.2013 Hontai Judosta osallistui 9 valko/keltavöistä junnua vuoden 2013 neljänteen Junnu-Cupiin. Nuorimmista E-junnuista pärjäsi parhaiten Daniel Heikari, joka sijoittui toiseksi sarjassaan. Aleksi Soini, Kalle Herrala ja Lenni Uro saivat kukin pronssimitalin kaulaansa. D-pojissa voitti Edward Gylling sarjansa, ja C-pojissa sijoittui Jonathan Stenstrand toiseksi sarjassaan. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Hontai Judo järjesti viikonloppuna 2. - 3.11.2013 kahdet kisat Vantaan Hakunilassa. Hontai Judo Kata Taikai järjestettiin lauantaina 2.11.2013 ja Hontai Shiai sunnuntaina 3.11.2013. Katso tulokset: Hontai Kata Taikai ja Hontai Shiai
  • Etelä-Suomen judo ry perustettiin 3.11.2013 Hontai Shiai'n yhteydessä pidetyssä perustavassa kokouksessa. Alueelta oli edustettuna 14 seuraa. Perustetun yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Teija Meling (Mei-do-kan), ja muiksi hallituksen jäseniksi Katri Maijala (Hontai Judo), Taavi Forssell (Pingviinit), Maarit Kallio (FinnDai) sekä Jarmo Hukkanen (Chikara).
  • Maailman Judo Päivä vietettiin kolmannen kerran 28.10.2013
  • Katan maailmanmestaruuskilpailut käytiin Japanin Kiotossa 19.-20.10.2013. Suomi osallistui kisojen kolmanneksi suurimmalla joukkueella, edellään ainoastaan Japanin ja Saksan joukkueet. Menestys jäi tällä kertaa melko vaatimattomaksi ja finaalipaikat saavuttamatta, vaikka monet pareistamme saivat aikaan huippusuorituksen. Staffan Lindgren toimi molempina päivinä hyvällä menestyksellä tuomarina alkukilpailuissa ja pääsi näin tuomitsemaan lauantaina katame-no-katan finaalit ja sunnuntaina Kodokan Goshin Jutsun finaalit. Katso tulosluettelot.
  • AIKATAULUMUUTOS: 14.10.2013 alkaen: Hontai judon Jatkoryhmä 1:n nuoret siirretään harjoittelemaan J2:n kanssa eli tiistaisin ja torstain klo. 18:30-19:30. Jatkoryhmä 1:n ja J2:n yhdistäminen mahdollistaa aikataulujen pienen muutoksen maanantain ja keskiviikon osalta. Maanantaista 14.10. lähtien nämä harjoitusajat ovat seuraavat :
    ma klo 18:00 - 19:30 Nuoret: Katri ja Staffan         (siirtyy puoli tuntia aikaisemmaksi!)
    ma klo 19:30 - 20:45 Aikuiset: Satu & Staffan        (siirtyy puoli tuntia aikaisemmaksi!)
    ke klo 17:30 - 18:45 Sovellettu judo: Satu & Staffan        (siirtyy puoli tuntia myöhäisemmäksi!)
    ke klo 19:00 - 20:30 Nuoret: Katri         (siirtyy puoli tuntia aikaisemmaksi!). Muut ajat säilyvät ennallaan! Katso uusi aikataulu!
  • Katri Maijala paras judoka Kerava Shiaissa 12.10.2013 Sarjansa voiton korjasivat Susanna Sundberg ja hänen siskonsa Minttu ja Jenni sekä Katri Maijala. Jenni osallistui myös D-tyttöjen sarjaan, jossa hän sijoittui toiseksi, kuten teki myös Reetta Muukkonen. Pronssimitalin saivat kaulaansa Ella Aakko ja Benjamin Granfelt. Katri Maijala nimettiin kisojen parhaaksi judokaksi ja hän sai vuodeksi haltuunsa Martti Jaakkola-maljan!
  • Menestystä Eden-Shiaissa Tampereella 5.10.2013 Sarjansa voiton korjasi D-tyttöjen alle 40 kg luokassa Susanna Sundberg ja hänen siskonsa Jenni sijoittui samassa sarjassa toiseksi. Minttu Sundberg sijoittui tällä kertaa viidenneksi DT+52 kg:n sarjassaan.
  • Menestystä Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailuissa ja Junnu-Cupissa Porvoossa 28. - 29.9.2013.
    Lauantaina käytyyn Aluemestaruuskilpailuun osallistui viisi nuorta Hontai Judosta ja sunnuntaina käytyyn alueen Junnu-Cupiin osallistui 9 kelta- ja valkovöistä Hontai Judon nuorta. Lauantaina saivat kaikki viisi mitalin kaulaansa, ja sunnuntainakin tulos oli hieno; 6 mitalisijaa!
  • Judon Perusteet -kurssi pidettiin dojolla 21. - 22.9.2013. Kaksitoista nuorta sai oivan kertauksen judon perusasioista dojolla pidetyllä JP-kurssilla, jonka vetivät alueen kouluttajat Katri Maijala ja Taavi Forssell. Kurssin yhteyteen liitettiin myös dojolla yöpyminen, jonka järjestelyissä auttoivat Virna Vilander, Päivi Mattila ja Joona Hirvensalo.
  • Nurkkatien ja Linnunradan puistojen iltapäiväryhmät vierailivat Hontai Judon dojolla syyskuun loppupuolella. Kummastakin ryhmästä tutustui pitkälti toistakymmentä ala-asteikäistä nuorta judoon kevyen harjoituksen muodossa.
  • Inka Verlin sijoittui kolmella ipponvoitolla kolmanneksi Samurai-Cupissa Nummelassa 14.9.2013.
  • Liittograduoinnissa 31.8.2013 neljä dan-arvon korotusta Hontai Judolle: Satu Lindgren ja Katri Maijala suorittivat 2. danin mustan vyön ja Ville Taka sekä Marko Verlin saivat vaihtaa ruskeat vyöt 1. danin mustaan vyöhön.
  • Hontai Judon uusi dojo otettiin käyttöön 21.8.2013. Uusi dojo sijaitsee naapurirakennuksessa, katutasossa!
  • Pohjoismaiden mestaruuskisat käytiin Tanskan Vejlessä 25.-26.5.2013. Klaus Verlin voitti kultaa sarjassa U21-73 kg ja hänen sisarensa Inka otti pronssia sarjassa U18-57 kg kolmella otteluvoitolla. PARHAAT ONNITTELUT MOLEMMILLE!! Tulokset (pdf)
  • Wekara Shiaista kultaa ja hopeaa Susanna Sundbergille ja hopeaa JenniSundbergille la 18.5.2013
  • Staffan Lindgren ja Jaakko Hannula toimivat menestyksekkäästi tuomareina Katan Euroopanmestaruuskilpailuissa Maltalla 18.-19.5.2013. Molemmat pääsivät hyvän avauspäivän jälkeen tuomitsemaan myös avoimet luokat sunnuntaina; Staffan nage-no-katassa ja Kodokan Goshin Jutsussa, ja Jaakko ju-no-katassa keskellä. Jaakko toimi myös Judo Shown päätuomarina!
  • Hontai Judon perinteinen kevätleiri pidettiin 11. - 12.5.2013 Vihdin Pirtillä. Leirille osallistui yhteensä 40 henkilöä. Lauantaina 11.5 kävimme menomatkalla Nummelassa harjoittelemassa.
  • Inka Verlin on valittu edustamaan Suomea U18 Euroopanmestaruuskisoissa jotka käydään Tallinnassa 21. - 23.6.2013.
  • Inka Verlinille hopeaa BudoNord Cupissa Ruotsin Lundissa 9.5.2013 kolmella ipponvoitolla.
  • Orimattila Shiaista kultaa Jenni, Minttu ja Susanna Sundbergille la 4.5.2013. Benjamin Granfelt sijoittui viidenneksi yhdellä voitolla
  • Sovelletun judon ryhmä vieraili Tikkurilan Judokoiden Hakunilan dojolla la 4.5.2013. Yhteensä 8 henkilöä Hontai Judon erityisryhmästä vieraili Satu Lindgrenin johdolla naapuriseuramme Tikkurilan Judokoiden vastaavan ryhmän kahdessa viikonloppuharjoituksessa, jotka pidettiin Hakunilan dojolla pommisuojan syvyyksissä. Mukaan harjoituksiin oli kutsuttu myös ryhmä Raision Ryhdistä. Tämä oli suurimmalle osalle ryhmästämme ensimmäinen vierailu dojon ulkopuolella, ja varsinkin nuorimmat olivat hyvin innoissaan uusista tuttavuuksista, ja ylittivät itsensä monessa tilanteessa.
  • Klaus Verlin voitti kaksi ottelua U21 ikäluokan Eurooppa-Cupissa Liettuan Kaunasissa 4.5.2013.
  • Inka Verlin otti yhden otteluvoiton U17 ikäluokan Eurooppa-Cupissa Romaniassa su 28.4.2013.
  • Järvenpään Junnu-Cup kilpailuun 20.4.2913 osallistui 19 nuorta valko- ja keltavöistä lasta Hontai Judosta. Lue lisää...
  • Ruskeasuon koululta kävi ke 17.4.2013 kuusi oppilasta ja kaksi ohjaajaa tutustumassa judoon. Kuvassa Karoliina sitoo Sadun tatamin pintaan
  • Katan SM-kilpailuista kokemusta Hontai Judon pareille Järvenpäässä 14.4.2013. Lue lisää...
  • Hontai Judon pieni mutta pippurinen joukkue loisti Hämeenlinna Shiaissa 13.4.2013. Viiden juniorin joukkue saavutti yhteensä neljä sarjavoittoa, kolme hopeamitalia ja yhden pronssimitalin! Lue lisää...
  • Judon Suomenmestaruuskilpailuista Hontai Judolle kultaa, hopeaa ja pronssia!
    Katri Maijala taisteli itselleen hopeamitalin naisten -70 kg sarjassa kolmella selvällä voitolla. Pronssimitalin sai kaulaansa Klaus Verlin, joka voitti neljä ottelua ipponin arvoisin tekniikoin. Vain sarjan voittajaa vastaan tuli tappio. Sunnuntaina käydyssä Sovelletun judon SM-kilpailussa ylsi Linda Naumann kolmannen kerran kultaan, tällä kertaa sarjassa SN+78 kg. Lue lisää...
  • Hontai Judo järjesti viikonloppuna 23. - 24.3 kahdet kilpailut Vantaan Hakunilassa. Lauantain Hontai Shiai:ssa oli sarjat kaikille keltaisesta vyöstä ylöspäin. Yhteensä n. 300 kilpailijaa taisteli sarjavoitoista 53 sarjassa. Tulokset ja kaaviot. Sunnuntain Suomen Judoliiton Alempien vöiden mestaruuskilpailuissa kelta- ja oranssivöisille ratkaistiin mestaruudet yhteensä 28 sarjassa vajaan kahdensadan ottelijan voimin luokissa Pojat U-15, Tytöt U-13, Miehet ja Naiset. Tulokset ja kaaviot.. Lue lisää...
  • Satu ja Staffan Lindgren osallistuivat 5. - 10.3.2013 Roomassa järjestetylle Kodokanin ja EJU:n katakurssille, jossa yksittäisten katojen lisäksi käsiteltiin myös kataopetuksen hyödyntämistä normaalissa seuratoiminnassa.
  • Inka Verlin voitti 8.3.2013 kovatasoisen Vörun kilpailun A-tyttöjen -57 kg sarjan. Tulokset ja kaaviot Judoshiai-sivustolla.
  • Keskiviikkona 27.2.2013 jouduimme peruman kaikki harjoitukset naapuritalon tulipalon jälkeisten savuhaittojen vuoksi. Lue lisää...
  • Nuorten Suomenmestaruuskisat pidettiin Orimattilassa 23. - 24.2.2013: Klaus Verlinille SM-kultaa AP-73 kg sarjassa ja Inka Verlinille pronssia BT-57 ja hopeaa AT-57 sarjassa! Lue lisää...
  • Seuran perinteinen Talvipäivä vietettiin sunnuntaina 27.1.2013 Sotungissa. Ohjelmassa oli pari tuntia ulkoilua erilaisilla rastipisteillä ja sen jälkeen sisätiloissa tarjoilua, valokuvia ja menneenä vuonna kunnostautuneiden palkitseminen. Tilaisuuden päätteeksi julkistettiin Hontai Judon kiertopalkintojen uudet haltijat sekä jaettiin vuoden 2012 tapahtumisa kertova Hontai Shimbun 2013/1 (pdf). Lue lisää ...
    Vuoden 2012 Juniori: Reetta MuukkonenVuoden 2012 Nuori: Pyry LuhtanenVuoden 2012 JUDOKA: Päivi Mattila
  • Hontai Judon porukkaa osallistui viikonloppuna 19.-20.1.2013
    - Junnu-Cupiin Nummelassa: kultaa Edward Gylling, hopeaa Juho Pesonen ja pronssia Julia Vänttinen. Ottelukokemusta saivat myös Waltteri Helisalo ja Tuure Skyttä (1 voitto)
    - Pajulahti Games Sovelletun judon kisaan, jossa Linda Naumann voitti N+78 -sarjan kolmella ipponvoitolla!
    - Samurai-Cupiin Orimattilassa jossa Inka Verlin voitti BT-57-sarjan peräti kuudella ipponvoitolla!!.
    Nyt saatiin ensituntuma uusiin kilpailusääntöihin, joissa mm. kielletään täysin jalkoihin tarttuminen sekä vastustajan otteen irroittaminen kaksin käsin tai lyömällä!

* 2012
  • Vyöarvokorotuksia joulukuussa: Sinisen vyön (2. kyu) ovat suorittaneet Jussi Pesonen, Sanni Toppari ja Linda Naumann. Vihreän vyön (3. kyu) ovat suorittaneet Matti Vasarainen ja Olli Virta. Oranssin vyön (4. kyu) ovat suorittaneet Jenni Sundberg, Pasi Soini ja Jaakko From.
  • Klaus Verlin menestyi Nuorten Finnish Judo Openissa 24.11.2012. Kultaa M20-73 kg sarjasta viidellä otteluvoitolla! Myös Susanna Sundberg ja Ella Aaakko mitaleilla. Lue lisää...
  • Junnu-Cup IV/2012 käytiin su 18.11.2012 Kirkkonummella. Hontai Judosta osallistui 12 nuorta judokanalkua, jotka runsaan kokemuksen lisäksi saivat kotiin viemisiksi 2 kulta-, 2 hopea- ja 3 pronssimitalia. Tulokset ja kaaviot.
  • Lasten Judopäivä-kisa käytiin 17.11.2012 Viron Tartossa. Inka Verlin voitti sarjan G17-57 kg kolmella ipponvoitolla.
  • Ruskeasuon koululta kävi kolme pyörätuolilla liikkuvaa tyttöä ohjaajineen tutustumassa judoon dojollamme 15.11.2012.
  • Hontai Judon ja Budoviikinkien nuorimpien yhteisharjoitus pidettiin la 10.11.2012 Vuosaaressa. Hontaista osallistui toistakymmentä judokaa Katri Maijalan johdolla. Juttu ja kuvia!
  • Judo Finnish Open käytiin yksipäiväisenä Tikkurilassa la 3.11.2012. Hontai Judosta osallistuivat Katri Maijala, joka sijoittui kolmanneksi N-70 kg'n sarjassa, ja Klaus Verlin joka voitti kaksi ottelua M-73 sarjassa sijoittuen viidenneksi. Timo Lehtonen toimi ansiokkaasti tuomarina tässä valioluokan kilpailussa.
  • JFO-kisan jälkeen käytiin 1. Judo Kata Finnish Open-kilpailu, jossa kilpaili 17 paria. Kilpailun johtajana toimi Staffan Lindgren. Hän ja Jaakko Hannula toimivat myös katatuomareina kilpailussa. Tulokset ja arviointilomakkeet.
  • Klaus Verlin suoritti 1. danin mustan vyön Kaakkois-Suomen aluegraduoinnissa 1.11.2012. Parhaat onnittelut Pajulahdessa opiskelevalle ja ahkerasti harjoittelevalle Klasulle!
  • Viikonloppuna 27.-28.10.2012 järjestimme Vantaan Hakunilassa kahdet kisat: lauantaina katan ystäville Hontai Judo Kata Taikai'n ja sunnuntaina koko perheen judokilpailut Hontai Shiai'n. Lue lisää.
  • Samana viikonloppuna Klaus Verlin voitti yhden ottelun Swedish Openissa M-73 kg sarjassa ja Inka Verlin voitti 4 ottelua Flanders Judo Cupissa Belgiassa U17-57 kg sarjassa, jossa hän sijoittui viidenneksi.
  • Linda Naumann ja Olli Virta osallistuivat Porissa pidetylle Sovelletun judon randorileirille 26.-28.10.2012. Molemmilla on nyt tähtäimessä seuraavat Special Olympics 2014-kisat jotka järjestetään USAssa
  • Dojolla pidettiin Salikilpailu 26.10.2012 Jatko1 ja Jatko2-ryhmille valmisteluna viikonlopun Hontai SHiai'ta varten.
  • Ruskeasuon koulun oppilaita ja ohjaajia kävi vierailulla dojolla 22.10.2012
  • Samurai-Cup IV käytiin 14.10.2012 Mikkelissä. Klaus Verlin otti kultaa neljällä ipponvoitolla sarjassa M20-73 kg ja otti samalla v. 2012 kokonaiskilpailun voiton!
  • Kerava Shiai käytiin 13.10.2012. Hontai Judon junnuille neljä kultaa ja kaksi hopeaa! Kultaa ottivat Susanna Sundberg, Ella Aakko sekä Maksim ja Ilja Roudak. Hopeaa ottivat Minttu Sundberg ja Ella Aakko, tällä kertaa poikien sarjassa.
  • Eden Shiai 6.10.2012 Tampereella: Susanna Sundberg toinen kolmella otteluvoitolla, Minttu Sundberg kolmas ipponvoitolla vihreävöisestä!
  • Pop Shiai 6.10.2012 Kotkassa: Ilja ja Maxim Roudak voittivat kumpikin sarjansa kahdella ipponvoitolla.
  • Swedish Open for Juniors Tukholmassa 29.9.2012: Inka Verlin viides G17-57 kahdella voitolla ja Klaus Verlin kolmas M20-73 neljällä ipponvoitolla.
  • Syyskauden ensimmäinen harjoituskilpailu Junnu-Cup III/2012 käytiin 15.9.2012 Järvenpäässä. Hontai Judosta osallistui 14 kelta- ja valkovöistä junnua, tuloksena 8 mitalisijaa. Kultaa otti Tatu Talja, hopeaa Julia Vänttinen, Ville Vasarainen, Jesper Stenstrand ja Edward Gylling, pronssia Jonatan Stenstrand, Juho Pesonen ja Reetta Muukkonen. Katso tulokset ja kaaviot.
  • Judon kata-liikesarjojen vuoden 2012 maailmanmestaruuskilpailut käytiin Italian Pordenonessa 22.-23.9.2012. Kisoihin osallistui yli 150 paria yhteensä yli 30 eri maasta. Suomesta osallistui pari tai kaksi jokaiseen viiteen kilpailukataan; yhteensä 8 paria. Menestys jäi tällä kertaa melko vaatimattomaksi, parhaiten pärjäsiväti ju-no-katan alkukarsinnoissa lohkossaan viidenneksi sijouttuneet Henna Ahola ja Jonna Marttila. Staffan Lindgrenille myönnettiin IJF:n tuomarilisenssit kaikkiin viiteen viralliseen kilpailukataan ja Jaakko Hannulalle lisenssit kolmeen kataan. Jaakko toimi tuomarina ju-no-katan alkukilpailuissa Staffanin tuomitessa nage-no-kataa. Staffan sai myös kunnian toimia päätuomarina nage-no-katan finaaleissa, jotka käytiin iltapäivällä hienojen avajaisseremonioiden jälkeen. Lue lisää.
  • Sisäistä ohjaajakoulutusta Hontain dojolla 9.9.2012. Katri Maijala ja Pingviinien Taavi Forssell järjestivät seurojensa ohjaajille mielenkiintoista koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa. Suurkiitos molemmille hienosta aloitteesta!
  • Kolme kultaa ja yksi hopea Raisiossa 8.9.2012. Hontai Judon Inka ja Klaus Verlin voittivat kumpikin sarjansa Samurai-Cup III:ssa neljällä ipponiin päättyneellä ottelulla. Samaan aikaan käydyssä Ryhti Shiaissa otti Ella Aakko kultaa E-tyttöjen -32 kg:n sarjassa kolmella otteluvoitolla ja Katri Maijala sijoittui toiseksi naisten -70 kg:n sarjassa kolmella ipponvoitolla.
  • Kevätkauden päätteeksi kävivät Hontai Judon varttuneimmat nuoret tutustumassa judon synnyinmaahan Japaniin. 10 päivää kestäneelle matkalle osallistui seurasta 19 judokaa ja 3 huoltajaa. Lue lisää ...
  • Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut 26.-27.5.2012 Ruotsissa: Inka Verlinille pronssia kahdella voitolla G17-52 ja Klaus Verlinille viides sija neljällä otteluvoitolla M20-73.
  • Wekara Shiai 19.5.2012 Vantaalla: Kultaa Ella Aaakko ja Susanna Sundberg, hopeaa Ella (D-tytöissä), pronssia Minttu ja Jenni Sundberg.
  • Budo Nord Cup 17.5.2012 Lund, Ruotsi: BT-52 kg 7. Inka Verlin yhdellä voitolla
  • Erik Sundqvist suoritti sininsen vyön ja Oskari Uotila vihreän vyön 16.5.2012.
  • Aluegraduoinnissa 13.5.2012 Nummelassa viisi uutta ruskeata vyötä Hontai judoon. Lue lisää...
  • Hontai Judon perinteinen kevätleiri pidettiin 5.-6.5.2012 Vihdin Pirtillä. Leirille osalistui yli 40 henkilöä. Lue lisää...
  • Alkeisryhmä mukana Junnu-Cupissa 29.4.2012 Porvoossa. Hontai Judosta osallistui Junnu-Cupiin peräti 19 nuorta valko- ja keltavöistä judokan alkua. Kaikki saivat otella enemmän kuin kerran, ja vaikka menestystä ei vielä kaikille tullut, oli into kova. Ilahduttavasti raivaisivat monet alkeisryhmän jäsenetkin tiensä palkintopallille. Minttu Sundberg taisteli itselleen kultaa kahdella otteluvoitolla. Hopeamitalin saivat kaulaansa peräti viisi judokaa: Reetta Muukkonen, Olivia Runte, Tuure Skyttä, Arttu Herrala ja Julia Vänttinen. Pronssimitalin uurastuksestaan saivat Jesper Stenstrand, Tatu Talja ja Juho Pesonen.
  • Aluemestaruuskisoista 28.4.2012 Hontai Judolle 4 kultaa ja 3 pronssia Kaikki 7 aluemestaruuskisaan osallistunutta Hontai Judon judokaa otti itselleen mitalin Porvoossa pidetyissä kisoissa. Kultamitalin taistelivat itselleen Ella Akko, Susanna Sundberg, Ilja Roudak ja miesten sarjassa Safar Rahmani. Pronssimitalit tulivat Jenni ja Minttu Sundbergille sekä Maksim Roudakille. Ella Aakko heitti vastustajansa komeilla heitoilla matkalla kultapallille
  • Budoviikingit ja Hontai Judo järjestivät yhteisen salikisan Vuosaaressa 21.4.2012. Reilut kolmekymmentä nuorta judokaa, etupäässä aivan vasta-alkajia, osallistui Budoviikinkien dojolla pidettyyn salikisaan. Tulokset ja kaaviot
  • Ruskeasuon koulun oppilaita vieraili Hontai Judossa 19.4.2012 Viisi nuorta miestä Ruskeasuon koululta osallistui ohjaajiensa Kaisa Vuorelan ja Kaisa Liesimäen sekä kahden fysioterapiaharjoittelijan kanssa Hontai Judon dojolla pidettyyn judotuntiin. Satu ja Staffan Lindgrenin vetämä tunti herätti suurta mielenkiintoa judoa kohtaan. Ohjaajien kanssa oli kivaa päästä pyörimään lähikontaktissa tatamin pinnassa ja huomata, että tekniikan oikealla soveltamisella pärjää vahvempaakin vastaan.
  • Hämeenlinna Shiai 14.4.2012: Hontai Judon viisi osallistujaa toivat kotiin 3 kultaa ja 2 hopeaa!
    Kultamitalin taistelivat itselleen junnusarjalaiset Jenni ja Susanna Sundberg sekä Katri Maijala, joka otteli N-70 -sarjassa. Hopeamitalin saivat kaulaansa Minttu Sundberg sekä Safar Rahmani, joka otteli M-81 -sarjassa. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Judon Suomenmestaruuskilpailuista kultaa ja pronssia Hontai Judoon! Naisten sarjaan N-70 kg osallistunut Katri Maijala kävi kolme kovaa kamppailua, joista voitti yhden ipponilla. Sovelletun judon SM-kilpailussa Linda Naumann saavutti toistamiseen kultaa sarjassaaan NS-78 kg. Linda voitti kaikki kolme vastustajaansa samalla tavalla, kaato ja tiukka sidonta. Lue lisää
  • Alempien vöiden Mestaruuskisa käytiin su 25.3.2012 Vantaalla. Kaikilla kolmella tatamilla nähtiin vauhdikkaita otteluita kun 180 kelta- ja oranssivöistä judokaa ratkoi mestaruuksia tyttöjen (alle 13v.) ja poikien (alle 15v.) sekä naisten ja miesten sarjoissa. Hontai Judon omat judokat olivat tehokkaita myös kilpailijoina ottaen mitaleita seuraavasti: Kultaa Susanna ja Minttu Sundberg, hopeaa Ella Aakko ja Matti Vasarainen, ja pronssia Yaqcob Rahmani sekä Sonja London. Lue lisää
  • Hontai Shiai käytiin lauantaina 24.3.2012 Vantaalla 330 ottelijan voimin. Kolmella tatamilla käyty kilpailu sujui jouhevasti ilman muita taukoja kuin ikäluokkakohtaiset palkintojenjaot. Päivä venyi silti pitkäksi, ja viimeiset palkinnot saatiin jaettua vasta klo 18. Hontai Judon ottelijoista saivat kultamitalin kaulaansa Ilja ja Maksim Roudak, Susanna Sundberg, Tuomas Konttinen ja Safar Rahmani. Hopealle selvittivät itsensä Minttu Sundberg, Katri Maijala ja Lari Luhtanen, ja pronssille Ella Aakko, Jenni Sundberg ja Tero Malkki. Lue lisää
  • Vöru Kevät-turnaus 17.-18.3.2012 Viro: Inka Verlinille pronssia kolmella ipponvoitolla sarjassa AT-52 kg.
  • Satu ja Staffan Lindgren osallistuivat Euroopan Judo Unionin ja Kodokanin järjestämälle katakurssille Italian Lignanossa 6.-11.3.2012.
  • Kultaa ja hopeaa nuorten SM-kisoissa 10.-11.3.2012 Mikkelissä. Inka Verlin voitti B-tyttöjen SM-kultaa sarjassa -48 kg neljällä otteluvoitolla lauantaina. Sunnuntaina hän otti A-tyttöjen -52 kg'n sarjassa yhden otteluvoiton. Klaus Verlin otti A-poikien SM-hopeaa kolmella voitolla sunnuntaina sarjassa -73 kg. Safar Rahmani otti samassa sarjassa yhden voiton. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Eestin nuorten avoimet mestaruuskilpailut 3.3.2012 Tartossa: Klaus Verlin sijoittui 5. sijalle kolmella ipponvoitolla sarjassa AP-73 kg. Kaaviot.
  • Staffan Lindgren läpäisi EJUn katatuomariseminaarissa 18.2.2012 Belgiassa kime-no-katan ja ju-no-katan lisenssikokeet. Hänellä on nyt ensimmäisenä suomalaisena EJUn tuomarilisenssit kaikissa viidessä virallisessa kilpailukatassa.
  • Samurai-Cup II Pieksämäellä 18.2.2012 : Inka Verlinille kultaa neljällä voitolla ja Klaus Verlinille pronssia kahdella voitolla. Tulokset ja kaaviot.
  • Junnu-Cup 1/2012 Järvenpässä 11.2.2012: 18 Hontain judokaa haki kokemusta, 8 sai mitalin! Lue lisää...
  • Hontai Judon perinteinen Talvipäivä vietettiin su 29.1.2012 Sotungissa! Lue lisää...
    Tilaisuuden yhteydessä julkistettiin Hontai Judon kiertopalkintojen uudet haltijat:
    Vuoden yllättäjä:   Safar Rahmani Vuoden juniori:   Susanna Sundberg
    Vuoden nuori:   Juho Savola Vuoden Judoka:   Aleksi Mikkola
  • 6 mitalisijaa Ice-Power Cupissa 28.1.2012 Tampereella: Kultaa Safar Rahmani M-81 kg neljällä ipponvoitolla, ja Susanna Sundberg DT-36 kg. Hopeaa Ella Aakko ja Minttu Sundberg E-tytöissä. Pronssia Minttu Sundberg E-tytöissä ja Maksim Roudak D-pojissa. Tulokset ja kaaviot.
  • Klaus ja Inka Verlin voittivat sarjansa Samurai-Cup 1:ssä Orimattilassa 14.1.2012.
    Inka voitti kaikki kolme vastustajansa sarjassa BT-52 kg selvästi ipponin arvoisilla suorituksilla. Klaus eteni sarjassaan AP-73 kg niinikään kolmella ipponilla finaaliin, jossa vastaan tullut Hämeenlinnan Sikko Kaewasa kukistui täyden ajan kestäneessä ottelussa 5-0. Safar Rahmani taisteli itsensä sarjassa AP-81 kg viidenneksi yhdellä otteluvoitolla. Tulokset ja ottelukaaviot.

* 2011:
  • Toni Malkki suoritti ruskean vyön Etelä-Suomen aluegraduoinnissa su 18.12.2011 Nummelassa. Parhaat Onnittelut Tonille!
  • Susanna Sundbergille sarjavoitto Lahti Shiai'ssa 3.12.2011
    Pajulahdessa käydyssä Lahti Shiai'ssa voitti Susanna DT-32 sarjansa vakuuttavasti kolmella nopealla ipponvoitolla. Yaqcop Rahmani sijoittui viidenneksi yhdellä voitolla DP-46 sarjassaan. Klaus Verlin otteli M-73-sarjassa itsellen pronssia kolmella otteluvoitolla. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Inka Verlinille viides peräkkäinen sarjavoitto Kymijoki Shiai'ssa
    Nuorten Finnish Judo Open ja Kymijoki Shiai käytiin 26.11.2011 Kouvolassa.
    Kymijoki Shiaissa voitti viimeistä vuottaan C-nuorissa kilpaillut Inka Verlin sarjansa -48 kg neljällä otteluvoitolla. Tämä oli Inkan viides sarjavoitto tässä vuosittain järjestettävässä kisassa. Susanna Sundberg otti pronssia kahdella ipponvoitolla D-tyttöjen -32 kg sarjassa.
    NFJO:ssa B-pojissa kilpaillut Safar Rahmani sijoittui viidenneksi sarjassa -73 kg hävittyään semifinaalin ja pronssiottelun. Sitä ennen hän oli voittanut kolme ottelua ipponilla. Klaus Verlin ei selviytynyt toiselle kierrokselle A-poikien -73 kg sarjassaan. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Vuoden 2011 viimeinen Junnu-Cup käytiin 20.11.2011 Kirkkonummella. Hontai Judon 6 nuoren joukkue pärjäsi hienosti; tuloksena 3 kultaa, 1 hopea ja 1 pronssi. Sarjansa voittivat Ella Aakko, Minttu Sundberg ja Tatu Talja. Jenni Sundberg sijoittui sarjassaan toiseksi. Kolmanneksi sarjassaan sijoittui Jonatan Stenstrand. Pikkuveli Jesper Stenstrand sai arvokasta ottelukokemusta. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Orimattilassa käytiin 12.11.2011 Juniorijoukkueiden Shiai, johon osallistui yhteensä 9 joukkuetta. Hontai Judon Susanna Sundberg osallistui kisaan Etelä-Suomen alueen Tehotiimin joukkueessa, joka voitti koko tapahtuman. Susannalle kertyi 3 voittoa ja kaksi tappiota -32 kg sarjassa, jossa vastassa oli useita kokeneita poikia! Lisäksi hän toi joukkueelleen yhden otteluvoiton kumartamalla, kun vastustajalla ei ollut asettaa siihen luokkaan ottelijaa.
  • Hontai Shiai käytiin sunnuntaina 30.10.2011 Vantaan Hakunilassa, mukana ikäluokat aina E-junioreista senioreihin asti. Hontai Judosta taistelivat itselleen kultaa Ella Aakko E-tytöissä ja Susanna Sundberg sekä E- että D-tytöissä. Hopeamitalin saivat kaulaansa Maksim Roudak E-pojissa ja Aapo Alenius B-pojissa. Pronssille sijoittuivat Minttu Sundberg E-tytöissä, Yaqcop Rahmani D-pojissa ja Elin Sunqvist C-tytöissä. Lue lisää!     Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Hontai Kata Taikai käytiin lauantaina 29.10.2011 iltapäivällä Vantaan Hakunilassa, jossa 13 paria esitti kataosaamistaan. Parhaista tuloksista vastasivat Tikkurilan Judokoiden Pasi Oinas ja Mika Salsoila, jotka voittivat sekä nage-no-katan että katame-no-katan 83% tuloksella. Lue lisää!     Tulokset ja linkit suorituksiin
  • Sovelletun judon Hontai Shiai käytiin Hakunilassa lauantaina aamupäivällä 29.10.2011, järjestäjinä Hontai Judo ja Tikkurilan Judokat. Linda Naumann sijoittui toiseksi miesten -81 kg'n sarjassa kahdella voitolla ja Olli Virta kävi neljä kovaa ottelua omaa painoaan ylemmässä luokasssa. Lue lisää!     Tulokset ja kaaviot
  • Keravan 40-vuotis juhlakilpailut käytiin 15.10.2011: Hontai Judon Susanna Sundberg otti kultaa E-tytöissä neljällä ipponvoitolla, ja hopeaa D-tytöissä. Elin Sundqvist kultaa CT-48 kg, Jenni Sundberg pronssia E-tytöissä. Katri Maijala otti kultaa sarjassa N-70 ja pronssia N-Avoin. Sampo Vesa otti pronssia E-pojissa.
  • Samurai Cup IV Keravalla 16.10.2011: Safar Rahmani hopeaa BP-81 ja Klaus Verlin pronssia AP-73 kg
  • Eden-Shiai Tampereella 8.10.2011: Safar Rahmani sijoittui toiseksi sekä B-poikien että miesten -81 kg'n sarjoissa.
  • Mikkeli-Shiai 1.10.2011: Safar Rahmanille kultaa kahdella ipponvoitolla BP-81 ja 5. sija M-81-sarjassa.
  • Junnu-Cup 3/2011 Järvenpäässä 24.9.2011: Kultaa ottivat Ella Aaakko, Jonatan Stenstrand ja Ilja Roudak. Hopeamitalin saivat kaulaansa Jenni Sundberg ja Tatu Talja, ja pronssipallille kipusivat Minttu Sundberg sekä Sampo Vesa. Arvokasta kokemusta saivat myös Lauri Inki ja Jesper Stenstrand. Tarkemmat tulokset ja ottelukaaviot Judoshiai-sivuilla.
  • Samurai-Cup 3/2011 Raisiossa 10.9.2011: Safar Rahmanille hopeaa BP-81 -sarjassa kahdella ipponvoitolla.
  • Linda Naumannille pronssia Special Olympics-tapahtumassa Ateenassa 30.6.2011
  • Puistolan kesäakatemian kurssi Judon ja itsepuolustuksen alkeet pidettiin Hontai Judon dojolla ma - pe 6. -9.6.2011 Inka Verlinin ja Sanni Topparin johdolla. Kurssille osallistui 9 innokasta nuorta.
  • Seuran kevätleiri pidettiin 27.-29.5.2011 Sipoon saaristossa
  • Aluegraduoinnissa 22.5.2011 Nummelassa suorittivat ruskean vyön Joona Hirvensalo, Aleksi Mikkola ja Lari Luhtanen
  • Wekara Shiai 21.5.2011 Antti Kinnuselle kultaa E-pojissa, Susanna Sundbergille hopeaa sekä E- että D-tytöissä, ja Minttu Sundbergille pronssia E-tytöissä. Tulokset ja ottelukaaviot.
  • Jatkoryhmä 2 kävi 9 nuoren voimalla tervehtimässä Ålands Judoklubbia Maarianhaminassa 14.-15.5.2011
  • Orimattila Shiai 7.5.2011. Hontai Judon nuorimmat olivat jälleen tehokkaita aloittelijoiden kisassa; kaksi kultaa, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Jenni Sundberg voitti kultaa kahdella ipponilla poikien sarjassa. Toisen kultamitalin toi Yaqcop Rahmani kolmella ipponvoitolla. Hopeaa saivat Ella Akko, Tatu Talja, Lauri Inki ja Sampo Vesa. Pronssimitalilla palkittiin Jesper Stenstrand ja Oskari Uotila. Tulokset ja ottelukaaviot
  • Hämeenlinna 42 Shiai 16.4.2011. Safar Rahmani oli jälleen tehokas B-poikien -73 kg'n sarjasssa; kultaa neljällä ipponvoitolla. Susanna Sundbergille hopeaa E-tytöissä kolmella ipponilla. Antti Kinnunen otti pronssia E-pojissa ja Yaqcop Rahmani pronssia D-pojissa.
    Klaus Verlin sijoittui toiseksi miesten -73 kg sarjassa kahdella voitolla. Tulokset ja kaaviot
  • Etelä-Suomen aluemestaruuskisat käytiin Loviisassa 9.4.2011. Susanna Sundberg voitti E-tytöissä sarjansa kahdella kauniilla ipponheitolla. Safar Rahmani oli tehokas B-poikien -73 kg'n sarjasssa, jonka hän voitti neljällä ipponvoitolla. Antti Kinnunen otti hopeaa E-pojissa ja Joona Hirvensalo pronssia miesten -81 kg sarjassa. Tulokset ja kaaviot
  • Junnu-Cup II/2011 käytiin Loviisassa 10.4.2011. Kultaa ottivat Ella Aakko, Sampo Vesa, Aleksi Nerman ja Juho Jortikka, kukin kolmella otteluvoitolla. Pronssille ylsivät Tatu Talja ja Minttu Sundberg. Joska Leppälä ja Jenni Sundberg voittivat kumpikin yhden ottelun, mikä ei tällä kertaa riittänyt mitalisijoitukseen. Tulokset ja kaaviot
  • Katan Suomenmestaruuskilpailut käytiin Järvenpäässä 10.4.2011. Hontai Judo oli hyvin edustettuna: Kirsi Hannulan suoritus ju-no-katassa yhdessä Holjutai'n Arttu Laitisen kanssa palkittiin hopeamitalilla, ja Ville Taka sekä Heikki Joensuu paransivat taas katasuorituksiaan, vaikka mitalisijat vielä jäivät saavuttamatta. Staffan Lindgren vastasi kisojen järjestämisestä ja toimi yhdessä Jaakko Hannulan kanssa tuomarina. Tulokset.
  • Judon Suomenmestaruuskilpailuihin Porvoossa 2.-3.4.2011 osallistui Hontai Judosta Tero Malkki, Pietro Casagrande, Jaakko Toppari sekä Klaus Verlin. Kaikki ottelivat hyvin mutta taidot eivät vielä riittäneet mitalisijoituksille.
    Sovelletun judon puolella voitti Linda Naumann sarjassaan SM-kultaa kolmella ipponvoitolla. Lue lisää ...
  • Hontai Judo järjesti 26.3.2011 Vantaan Hakunilassa Hontai Shiai'n, johon osallistui yli 300 judokaa ikäskaalan kattaesssa sarjat E-junnuista veteraaneihin. Tulokset: C-, D- ja E-junnut   B-junnut, aikuiset ja seniorit Lue lisää ...
    27.3.2011 oli vuorossa Suomen Judoliiton Alempien vöiden Mestaruuskilpailut , johon osallistui liki 200 kelta- ja oranssivöistä judokaa. Tulokset: Tytöt ja pojat   Naiset ja miehet Lue lisää ...
  • 3 hopeamitalia B- ja A-nuorten SM 2011-kisoissa 12.-13.3.2011 Tampereella:
    BT-48 kg 2. Inka Verlin , BP-73 kg 2. Safar Rahmani ja AP-73 kg 2. Klaus Verlin ! Tulokset ja kaaviot
  • Klaus Verlin sijoittui 5. sarjassa AP-73 kg kahdella ipponvoitolla Eestin avoimissa mestaruuskisoissa Tartossa 26.2.2011. Kaaviot
  • Antti Kinnunen otti pronssia Itä-Suomen aluemestaruuskisoissa Kuopiossa 26.2.2011 sarjassa EP-42 kg. Tulokset
  • Samurai-Cup 2 19.2.2011 Mikkelissä: BP-73 kg 1. Safar Rahmani, 3 voittoa, AP-73 kg 2. Klaus Verlin, 4 voittoa! Tulokset
  • Hontai Judo osallistui 5.2.2011 kevään ensimmäiseen Junnu-Cupiin Järvenpäässä 10 nuoren joukkueella. Menestys oli jälleen hyvä, tuloksena yhteensä 6 mitalisijaa. Leo Nikkonen ja Yaqcop Rahmani voittivat kaikki ottelunsa ipponin arvoisin tekniikoin. Lue lisää ...
  • Toimittaja Anni-Helena Leppälä ja valokuvaaja Jussi Joentausta vierailivat Hontai Judon dojolla ja tekivät näyttävän jutun Kansan Uutisten Viikkolehteen 4.2.2011 (etusivu + koko aukeama!) otsikolla 'Kuka pelkää judokaa'. Artikkelissa käsiteltiin judoa erityisesti alkeisryhmän vetäjien näkökulmasta.
  • Perinteinen Talvipäivä vietettiin Sotungissa sunnuntaina 23.1.2011. Ulkoiluosuuden jälkeisessä kahvitilaisuudessa kukitettiin talkooporukka ja vetäjät sekä palkittiin eri ryhmien kunnostautuneet harjoittelijat. Lopuksi julkistettiin seuran kiertopalkintojen uudet haltijat:
      Vuoden 2010 erityispalkinto:   Päivi Mattila  Vuoden 2010 juniori:  Pyry Luhtanen
      Vuoden 2010 nuori:   Lari Luhtanen  Vuoden 2010 judoka:Katri Maijala
    Tilaisuuden lopuksi jaettiin kaikille seuran tiedotuslehti Hontai Shimbun 2011/1 (pdf), jossa kerrotaan viime vuoden toiminnasta.
  • Samurai-Cup 1 15.1.2011 Lahdessa: BP-81 kg 2. Safar Rahmani, AP-73 kg 3. Klaus Verlin Tulokset

* 2010:
  • Vantaalla 11.12.2010 pidetyssä liittograduoinnissa suoritti Tero Malkki 2. danin ja Jaakko Toppari sekä Pietro Casagrande 1. danin. Parhaat onnittelut kavereille hyvistä suorituksista!
  • Syyskauden viimeinen kilpailu Lahti-Shiai käytiin 4.12.2010 Nastolan Pajulahdessa. Safar Rahmani sijoittui toiseksi sarjassaan BP-73 kg ja Erik Sundqvist kolmanneksi sarjassaan CP-55 kg. Vielä E-junnuihin kuuluvat Susanna Sundberg ja Antti Kinnnunen kävivät hakemassa kokemusta D-junnujen sarjoista.Tulokset ja kaaviot
  • Sovelletun judon ryhmämme kävi harjoittelemassa Tikkurilan Judokoiden vastaavan ryhmän kanssa Hakunilassa 1.12.2010
  • Kansainvälinen Nuorten Finnish Judo Open/Kymijoki-Shiai käytiin 27.11.2010 Kouvolassa. Inka Verlin voitti sarjansa CT-48 kg ja Klaus Verlin sijoittui toiseksi sarjassaan BP-73 kg. Tulokset ja kaaviot
  • Junnu-Cup IV / 2010 Kirkkonummella 21.11.2010. Hontai Judo osallistui 11 nuoren joukkueella, joka menestyi hienosti, tuloksena 9 mitalisijaa. Susanna Sundberg voitti sarjansa jokaisen neljän vastustajan nopealla ipponin arvoisella heitolla tai sidonnalla. Lue lisää...
  • Klaus ja Inka Verlinille pronssia kovatasoisessa Tarton turnauksessa Virossa 20.11.2010
  • Katan Euroopanmestaruuskilpailut järjestettiin 6.-7.11.2010 Italian Pordenonessa. Suomesta mukana olleet 5 paria pärjäsivät kaikki mukavasti. Katame-no-katassa ottivat Mikko Tuominen ja Samu Laitinen pronssia iäkkäämpien sarjassa. Staffan Lindgren ja Jaakko Hannula toimivat jälleen tuomareina näissä järjestyksessä kuudensissa katan EM-kisoissa.
  • 2. Hontai Judo Kata Taikai käytiin lauantaina 30.10.2010. Katakilpailuun osallistui yhteensä 16 paria. Mukana oli lähes koko maajoukkue, joka viimeisteli kuntoaan ennen ensi viikon EM-kisoja Pohjois-Italiassa. Lue lisää...
  • Hontai Shiai -kilpailuun sunnuntaina 31.10.2010 osallistui 200 judokaa ikäskaalan ulottuessa 8-vuotiaista yli 40-vuotiaisiin. Tulokset ja kaaviot Judo-Shiain sivuilla
  • Samurai-Cup IV 17.10.2010 Keravalla: Klaus Verlin 2. AP-73 kg, 3. BP-73 kg, Inka Verlin 3. BT-48 kg.
  • Kerava Shiai 16.10.2010 Keravalla: Antti Kinnunen 5. EP-38 kg, Leo Nikkonen 4. DP-55 kg.
  • Sovelletun judon leirikisa Naantalissa 9.10.2010: Olli Virta kultaa kolmella selvällä otteluvoitolla.
  • Eden Shiai 9.10.2010 Tampereella: Inka Verlin hopeaa CT-52, Antti Kinnunen 5. kahdella voitolla EP-38:ssa.
  • Hontai Judon junnut mitaleilla Junnu-Cupissa 3.10.2010 Järvenpäässä.
    Susanna Sundbergille kultaa, Ilja Roudakille ja Oskari Uotilalle hopeaa. Lue lisää ...
  • Samurai-Cup Joensuussa 18.9.2010: Inka Verlinille hopeaa B-tytöissä ja Klaus Verlinille pronssia sekä B- että A-pojissa!
  • Parhaat onnittelut Katri Maijalalle, joka suoritti mustan vyön (1. dan) 4.9.2010 Vantaalla pidetyssä liittograduoinnissa
  • Hontai Judo järjesti 28.8.2010 Malmilla Judo Kata Nordic Open 2010 mestaruuskilpailut. Kisat huomioitiin näyttävästi norjaksi ja englanniksi kirjoitetussa nettijulkaisussa Nordisk Katamagasin nro 12.
    Toimittaja Anne-Grethe Hermansen kiittää Hontai Judon järjestäjäporukkaa todella upeista kisoista! Lue lisää...
  • Hontai Judon nuoria osallistui Hampurissa 12.-13.6.2010 pidettyyn Pohjois-Saksan nuorten kata-seminaariin. Lue lisää ...
  • Linda Naumannille kultaa Baltic Sea Open -judoturnauksessa Special Olympics W-70 kg sarjassa. Tulokset ja kaaviot. Katso kuva
  • IJF ja Unkarin Judoliitto järjestivät 25.-26.5.2010 2. katan maailmanmestaruuskisat Budapestissä. Suomesta osallistuneet viisi paria, yksi kussakin katassa, tekivät hyvät suoritukset, mutta finaalikierrokselle ei tällä kertaa yltänyt kukaan. Staffan Lindgren toimi tuomarina nage-no-katassa ja tuomitsi myös finaalikierroksen. Tulokset
  • Seuran perinteinen kevätleiri pidettiin Helatorstaina to 13.5 - pe 14.5.2010 Kukonnotkon leirikeskuksessa. Leirille osallistui 50 henkilöä nuorista alkeiskurssilaisista alkaen aina varttuneisiin kuntojudokoihin. Leirin aluksi pidettiin yhteinen judoharjoitus Heinolassa paikallisen judoseuran vieraana. Lue lisää ...
  • Junnu-Cup II/2010 Vantaalla 23.5.2010: Kultaa Susanna Sundberg ja Roope Martikainen, hopeaa Leo Nikkonen ja Maksim Roudak, pronssia Jani Wasström.
  • Klaus Verlin suoritti ruskean vyön (1. kyu) 23.5.2010 Nummelassa
  • Alkeisryhmän vyökoe pidettiin to 29.4.2010. Jaakko ja Kirsi Hannulan sekä Marko Sundbergin vetämän ryhmän kaikki 16 junnua suorittivat keltaisen vyön!
  • Hontai Judon dojolla pidettiin kansallinen katakilpailu la 8.5.2010 . Heikki Joensuu ja Ville Taka osallistuivat kolmeen kataan. Juttu ja tulokset.
  • Linda Naumann sijoittui toiseksi Sovelletun judon Suomenmestaruuskisoissa 10.4.2010 Loviisassa
  • Järjestimme Hontai 20 v. Shiain sekä Suomen Judoliiton Alempien vöiden mestaruuskilpailut la 27.3 ja su 28.3.2010 Hakunilassa
    Tulokset Hontai 20v. Shiai E-, D- ja C-nuoret
    Tulokset Hontai 20v. Shiai B-nuoret, miehet, naiset ja seniorit
    Tulokset Alempien vöiden mestaruus 2010
  • Inka ja Klaus Verlin osallistuivat la 27.3.2010 perinteiseen Sörmlandsträffen -kilpailuun Ruotsin Oxelösundissa. Molemmat sijoittuivat sarjoissaan hopealle!
  • B-nuorten SM-kisoissa Joensuussa 20.3.2010 ottivat sekä Inka että Klaus Verlin pronssia sarjoissaan. Klaus sijoittui A-nuorten ikäluokassa viidenneksi hävittyään pronssiottelun tuomariäänestyksellä. Toni Malkille 1 otteluvoitto.
  • Heikki Joensuu ja Ville Taka osallistuivat katan SM-kisoihin 20.3.2010 Järvenpäässä. He sijoittuivat pronssille sekä katame-no-katassa että Kodokan Goshin-jutsussa.
  • Klaus Verlinille voitto ja tappio Zagrebissa B-nuorten Eurooppa Cupissa. Klasun toisessa ottelussa hän teki vastaheittona noston jaloista saaden mattotuomareilta ipponin, mutta tuomarikomissio ei hyväksynyt tätä vaan muutti tuomion hansoku-makeksi!
  • Hontai Judolle mitaleja aluemestaruuskisassa ja Junnu-Cupissa 6.-7.3.2010
  • Hontai Judon erityisryhmä osallistui Sovelletun judon leirille Lappeenrannassa 29.-31.1.2010 viiden nuoren ja kahden ohjaajan voimin. Leirin yhteydessä järjestetyssä sovelletun judon kilpailuissa neljä mitalisijaa Hontaille. Lue lisää ...                 Katso Vartti 10.2.2010
  • Koko perheen Talvipäivään su 24.1.2010 Sotungissa osallistui paukkupakkasesta huolimatta noin 100 henkeä. Tilaisuudessa palkittiin ryhmien ahkerimmat ja julkaistiin Hontai Shimbun 1/2010 (pdf)
  • Hontai Judon 20-vuotisjuhlassa 16.1.2010 Malmilla julkistettiin seuran kiertopalkintojen uudet haltijat:
      Vuoden yllättäjä: - palkintoa ei jaettu -  Vuoden juniori:Inka Verlin                 Katso myös
      Vuoden nuori: Tuomas Konttinen  Vuoden judoka:Klaus Verlin         Vartti 27.1.2010
  • Samuirai-Cup 1/2010 la 16.1.2020 Lahdessa: Klaus ja Inka Verlinille pronssia

* 2009:
  • Klaus Verlinille pronssia Nuorten FJO:ssa ja Inka Verlinille kultaa Kymijoki-Shiaissa 28.11.2009
  • La 28.11 järjestimme Judo Kata Taikai kilpailu- ja tutustumistapahtuman kaikille katasta kiinnostuneille, ja su 29.11 koko perheen Hontai Shiai -kilpailun, jossa oli sarjat kaikkein nuorimmista alkaen aina vanhoille veteraaneille.
  • Klaus Verlin taisteli itselleen pronssia B-nuorten SM-kilpailuissa Rovaniemellä 24.10.2009
  • Staffan Lindgren ja Jaakko Hannula toimivat tuomareina IJF:n ensimmäisissä katan maailmanmestaruuskilpailuissa Maltalla 17.-18.10.2009. Suomalaispari Pasi Oinas - Mika Salsoila sijoittui hienosti kuudenneksi nage-no-katassa.
  • Kerava-Shiai 17.10.2009: CT-57 2. Jenna Heiniö, DP-48 3. Pyry Luhtanen
  • Eden-Shiai 10.10.2009 Tampereella: DP-42 2. Inka Verlin, BP-66 3. Toni Malkki, 5. Klaus Verlin
  • Hiiden Shiai 3.10.2009 Nummelassa: BP-66 3. Klaus Verlin
  • Aura-joki Shiai 26.9.2009 Turussa: Inka Verlin 1. CDT-40, 2. DP-42
  • Jatkoryhmä 2 seikkaili Nuuksion korvessa 19.-20.9.2009.
  • Toni Judokool Tallinnasta kävi vierailulla Hontai Judon luona 12.-13.9.2009.
  • Ivan Novitski Cup12.9.2009 Narvassa: TD-40 kg 1. Inka Verlin
  • Uusi alkeisryhmä aloitti syyskuun alussa Jaakko Hannulan 4.d ja Kirsi Hannulan 1.d ohjauksessa
  • Muksujudokat aloittivat kautensa 5.9.2009 metsäretkellä Eero Weckin johdolla Kalkkiruukin luontopolun laavulle.
  • Staffan Lindgren ja Jaakko Hannula toimivat tuomareina ensimmäisisää Open Nordic Kata Championship -kilpailuissa Boråsissa 5.9.2009.
  • Jäsenkirje 10.8.2009 (pdf)
  • Puistolan Kesäakatemia järjestettiin jälleen kesäkuun alussa. Judo-osuudesta vastasi tällä kertaa Aleksi Mikkola (2.k), joka sai oivaa apua Inka Verliniltä (3.k) ja Sanni Topparilta (3.k).
  • Uusia sinisiä ja vihreitä vöitä: Kevätkauden päätteeksi suoritettiin seurassamme 5 uutta sinistä ja 4 uutta vihreätä vyöarvoa.
  • Hontai Judon kevätleiri pidettiin 21.-22.5.2009 Vihdin Pirtillä 40 judokan voimin.
  • Matsuru-Kannu Kotkassa 4.4.2009 Inka Verlinille kultaa D-tytöissä ja pronssia D-pojissa; yhteensä 7 otteluvoittoa! Veikka Sainiolle hopeaa E-pojissa ja Joona Hirvensalolle pronssia M-81 -sarjassa.
  • Samurai-Cup II 21.3.2009: Klaus Verlinille hopeaa, Aleksi Mikkolalle pronssia ja Toni Malkille 5. sija
  • Kuopio Shiai 21.3.2009: Inka Verlinille hopeaa
  • Katan SM-2009 -kilpailut käytiin Hakunilan väestösuojassa 15.3.2009. Heikki Joensuu ja Ville Taka osallistuivat rohkeasti nage-no-kataan saaden arvokasta kokemusta. Kilpailujen päätuomarina toiminut Staffan Lindgren esitti päätteeksi Kodokan Goshin-Jutsun Tomas Rundqvistin (4.d, ÅJK) kanssa.
  • Hontai Shiain la 14.3.2009 ja Alempien vöiden Mestaruuskilpailut su 15.3.2009 Vantaalla! Hakunilan koulun sali täyttyi jälleen kun 250 innokasta nuorta ja vanhempaa judokaa taisteli sarjavoitoista Hontai Shiaissa lauantaina 14.3.2009. Sunnuntaina olivat vuorossa Suomen Judoliiton Alempien vöiden mestaruuskisat 2009, joihin osallistui 200 judokaa.
    Tulokset: Hontai Shiai:         E-, D- ja C-nuoret     B-nuoret ja aikuiset
    Alempien vöiden mestaruuskisa: Tytöt ja pojat     Naiset ja Miehet

    Löytötavaraa: Jälleen on moni tavara jäänyt pakkaamatta mukaan.... lue lisää
  • Aluemestaruuskisat 28.2.2009: Jenna Heiniö kultaa, Inka Verlin ja Tero Malkki hopeaa, Klaus Verlin pronssia
  • Hontai Judo esitellään näkyvästi Judoliiton jäsenlehdessä Judolehti 1 / 2009. Myös nuoret tuomarimme esitellään.
  • Samurai-Cup 1 / 2009 Porissa 21.2.2009: Klaus Verlinille pronssia kolmella voitolla, Aleksi Mikkola 5. kahdella voitolla.
  • Junnu-Cup 1 / 2009 käytiin Loviisassa 7.2.2009. Hopeamitalit Erik Sundqvistille ja Joel Urolle, pronssia Elin Sundqvistille, Nestori Morénille sekä Antti Kinnuselle. Katso tarkemmat tulokset ja kaaviot Etelä-Suomen alueen sivuilta.
  • Perinteinen Talvipäivä ja palkitsemistilaisuus vietettiin su 11.1.2009 Sotungissa. Seuran kiertopalkintojen uudet haltijat ovat:
    Vuoden yllättäjä: Tomi Lukkaroinen  
    Vuoden juniori:Inka VerlinTalvipäivän lopuksi jaettiin seuran tiedotuslehtinen
    Vuoden nuori: Klaus VerlinHontai Shimbun 1/2009 (pdf).
    Vuoden Judoka: Katri Maijala

* 2008:

* 2007:
  • Hontai Judo ry järjesti Itsenäisyyspäivän kisat torstaina 6.12.2007 Hakunilassa.
  • Stefan Lindgren ja Tero Malkki osallistuivat Suomen Dan-Kollegion Katame-no-kata-koulutukseen Varalassa 24.-25.11.2007 ja toimivat ansiokkaasti malliesiintyjinä Jaakko Hannulan ja Staffan Lindgrenin ohjeistamina.
  • Kymijoki Shiai 24.11.2007 Kuusankoskella: Eveliina Sainio hopeaa ja Lari Luhtanen pronssia.
  • Junnu-Cup IV/2007 Kirkkonummella 4.11.2007: Hopeaa saivat Veikka Sainio, Einari Morén ja Martin Laukkarinen, ja pronssia Claudia Miettinen
  • B-nuorten SM-kisoista Pieksämäellä pronssia Eemi Salmiselle -81 kg sarjassa kolmella voitolla 27.10.2007
  • Syyskausi on alkanut jälleen melko vilkkaalla kilpailutoiminnalla: Ryhti-Shiai 8.9, Eden-Shiai 6.10, Mikkeli-Shiai 13.10 ja Kerava-Shiai 20.10. Yhteenveto tuloksista.
  • Perinteinen seuraleiri pidettiin Vihdissä 17.-18.5.2007 yli 50 judokan voimin
  • Stefan Lindgren ja Tero Malkki osallistuivat Katan EM-kilpailuihin Saksan Wuppertalissa 12.-13.5.2007
  • Heikki Joensuu suoritti ruskean vyön aluegraduoinnissa 6.5.2007 Vantaalla
  • Hontai Judolle menestystä Wekara-Shiaissa ja Junnu-Cupissa Vantaan Myyrmäessä 5.-6.5.2007.
  • Hämeenlinna Shiai 18.4.2007: Hopeaa Inka ja Klaus Verlin sekä Eveliina Sainio, pronssia Lari Luhtanen, Toni Malkki ja Jenna Heiniö.
  • SAMURAI-CUP II 14.4.2007 Hämeenlinnassa: Tuuli Segerille ja Joona Hirvensalolle pronssia. C-juniorit Toni Malkki (1 voitto), Klaus Verlin ja Aleksi Mikkola kävivät hakemassa kokemusta.
  • Staffan ja Stefan Lindgren katakurssilla Boråsissa 31.3-1.4.2007. Iura-sensei (7. dan) opetti Kodokan Goshin-jutsua ja Ju-no-kataa.
  • Sörmlandsträffen 31.3.2007 Oxelösundissa: Pietro hopeaa (finaali jäi ottelematta bussin lähdön takia!), Tuuli, Lari, Klasu ja Eemi pronssia! Katso alueen sivuilta Erkin juttu, tulokset ja kuvia.
  • Alueleirillä Porvoossa 24-25.3.2007oli mukana iso määrä muksuja sekä nuorempia jatkokurssilaisia Hontai Judosta. Eero Weck toimi muksujudoharjoituksen vetäjänä. Tatamilla yöpyivät Sadun, Staffanin ja Heikin lisäksi toistakymmentä Hontai'n junnua. Kuvia ja lisäinfoa alueen sivuilta.
  • Hontai Shiaista 17.3.2007 ja Alempien vöiden Mestaruuskisoista 18.3.2007 yhteensä 26 mitalisijaa Hontai Judolle Tulokset ja ottelukaaviot: Hontai Shiai Alempien vöiden mestaruuskisat
  • Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut 2007 käytiin Tuusulassa su 4.3.2007. Hontain junnuille 11 mitalia!
  • Junnu-Cup 1/2007 käytiin Santahaminassa su 11.2 2007. Hontain junnuille 9 mitalia
  • Samurai-Cup 1/2007 käytiin Savonlinnassa la 10.2.2007. Tuuli Segerille pronssia!
  • Ice Power Cup käytiin Tampereella la 3.2.2007. Inka, Eve, Klasu ja Lari mitaleilla.
  • PERHEEN TALVIPÄIVÄ vietettiin Sotungissa su 14.1 2007 Tilaisuudessa julkistettiin Hontai Judon vuoden 2006 kiertopalkintojen saajat, jaettiin kannustuspalkintoja eri ryhmien aktiiveille sekä jaettiin seuralehti Hontai Shimbun 2007/1 (pdf)
    Vuoden Juniori: Eveliina Sainio     Vuoden Nuori: Klaus Verlin     Vuoden Judoka: Pietro Casagrande

* 2006:


* 2005:

* 2004:

* 2003:

* 2002:

* 2001:

* 2000:

* 1999:

* 1998:

* 1997: