Kilpailutoiminta judossa

Kilpailuihin osallistuminen on seurassamme täysin vapaaehtoista. Kilpailut ovat kuitenkin eräs osa-alue judosta, josta jokaisen judokan on hyvä saada ainakin hieman kokemusta jossain vaiheessa.

Helpoiten se järjestyy nuorilla seuran omissa salikilpailuissa ja alueen järjestämissä Junnu-Cup harjoituskilpailuissa. Näissä pyritään aina luomaan sarjat siten, että jokainen osallistuja saa otella vähintään kaksi kertaa saman ikäisiä ja kokoisia ja yhtä vähän kokemusta omaavia vastustajia vastaan. Tuomitsemisen ohella tuomarit opastavat näissä harjoituskilpailuissa kilpailu-uransa ensiaskelia ottavia sääntöasioissa korostaen erityisesti turvallisuusnäkökohtia. Tärkein hyöty kisoihin osallistumisesta on siinä, että uskaltautuu mukaan ja voittaa omat pelkonsa. Menestyminen tulee yleensä vain harjoittelun kautta, ja tappioistakin oppii paljon! Itse asiassa jokaisessa kilpailussa jokainen paitsi sarjan voittaja häviää ainakin yhden ottelun, joten tappio on opittava kohtaamaan! Kilpailuissa opitaan myös tuntemaan niin omat kuin muidenkin seurojen kilpakumppanit.

Junnu-Cupeista seuraavina askeleina ovat kansalliset kilpailut, joita järjestetään useampia eri puolilla Suomea eri ikäryhmille alkaen E-junnuista aina aikuisten valiokilpailuihin.

B- ja A-nuorille (=M20/N20) järjestetään lisäksi erityinen kaksi-osainen Samurai-Cup keväisin ja Suomenmestaruuskilpailut myös keväällä (vuodesta 2010 alkaen, aiemmin lokakuussa).

Judopassi ja Sportti-Id
Suomen Judoliiton virallisissa kilpailuissa on jokaisella osallistujalla oltava Suomen Judoliiton judopassi sekä Sportti-Id tunnus jonka judoka saa maksettuaan seuransa jäsenmaksun! Sportti-Id tarvitaan myös Junnu-Cupeissa sekä kaikissa koulutustapahtumissa! Tällä Sportti-Id:llä judoka osoittaa kuuluvansa seuransa kautta samalla myös Suomen Judoliiton vakuutusturvaan, jonka SJuL tarjoaa jäsenetuna jäsenseurojensa judokoille.

Kilpailuihin ilmoittautuminen ja ilmoittautumismaksut
Kilpailukutsut ja ilmoittautumislistat laitetaan dojon ilmoitustaululle. Täyttäkää tiedot listalle huolellisesti (sekä ikä- että painoluokka). Seura ilmoittaa kilpailijat tämän listan perusteella ja maksaa ilmoittautumismaksut könttäsummana, ja osallistujien edellytetään maksavan vastaavan summan seuran tilille (samalla kertaa voi maksaa useamman kisan maksut). Ilmoittautuminen on osallistujan kannalta sikäli sitova, että jos osallistuja jostain syystä ei pääsekään kilpailemaan, on maksupuoli kuitenkin hoidettava kuntoon (kyseessä on ilmoittautumismaksu eikä osallistumismaksu). Seura maksaa ilmoittautumismaksut omiin kisoihin + Junnu-Cupit, aluemestaruuskisat, Samurai-Cupit ja SM-kisat!

Kilpailujen järjestäminen on osa seuratoimintaa
Kilpailujen järjestäminen on seuralle tärkeää monestakin syystä; siinä koulutetaan sekä nuoria että aikuisia erilaisiin toimitsijatehtäviin, opitaan tekemään työtä yhdessä ja samalla tuntemaan toisiamme paremmin. Myös vanhemmat ovat tervetulleita mukaan talkoisiin; halukkaille löytyy aina tekemistä vaikka ei olisi aiempaa kokemusta! Kisakanttiinissa tarvitaan monenlaista apua, aina leivonnaisten tekemisestä itse myyntiin ja tarjoiluun. Kisojen yhteydessä olemme myös järjestäneet arpajaisia, joihin yritämme kerätä voittoja lahjoituksina. Arpajaistavaraa voi tuoda salille jo helmikuussa. Tatamien kuljetus ja kisapaikan 'rakentaminen' yms. vaativat paljon porukkaa ja myös sopivaa kuljetuskalustoa. Kisojen tuotoilla tuetaan seuraleirejä ja koulutusta sekä pyritään pitämään harjoitusmaksut alhaisina.