Hontai Judo ry

Tiedote 24.4.1999

TERO MALKKI TEHOKKAANA JUDON SUOMI- ja SAMURAI-CUPEISSA

Judon mammuttikisat Hämeenlinnassa

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna käytiin Hämeenlinnassa perinteinen Hämeenlinna-Shiai jonka yhteyteen oli tänä vuonna liitetty Suomen Judoliiton valtakunnallisten nuorten sarjakilpailujen kolmas ja samalla viimeinen kierros. Yhteensä yli 350 judokaa kerännyt kisa kesti koko päivän asettaen osallistujat melkoiselle koetukselle, monet kun joutuivat odottamaan illan tunteihin asti ennenkuin pääsivät ottelemaan. Hontai Judon nuoret taistelivat tällä kertaa itselleen 8 mitalisijaa: 1 kultaisen, 5 hopeaa ja 2 pronssia.

Tero Malkki sai kaulaansa kultamitalin sarjassa –46 kg voittamalla Suomi-Cupin viimeisen kierroksen ja samalla koko yhteiskilpailun. Tero saavutti Hämeenlinnassa pidetyssä kolmannessa osakilpailussa jälleen neljä vakuuttavaa otteluvoittoa. Loppuottelussa oli toistamiseen vastassa seurakaveri Daniel Karlberg, joka oli raivannut tiensä finaaliotteluun kolmella otteluvoitolla. Lopputtelu ratkesi vanhemman ja kokenemmaan Teron hyväksi pitävällä sidonnalla. Tero taisteli menestyksekkäästi myös vanhemman ikäluokan Samurai-Cupissa voittaen siellä kolme ottelua. Ainoastaan finaaliottelussa tuli niukka tappio äärimmäisen tasaisessa ottelussa joka lopulta ratkesi tuomariäänin vastustajan hyväksi. Tero sijoittui näin Samurai-Cupissa hopealle sekä tässä osakilpailussa että yhteistuloksissa.

Salla Härkönen otteli pirteästi Suomi-Cupin tyttöjen –40 kg:n sarjassa ja sijoittui toiseksi. Heidi Sivinen urakoi jälleen sekä Suomi-Cupissa että Samurai-Cupissa ja tuloksena oli molemmista kisoista hopeasija sarjassa –52 kg.

Uula Salminen otteli myös molemmissa ikäluokissa. Samurai-Cupissa tie katkesi heti ensimmäisellä kierroksella tulkinnanvaraisessa tilanteessa, mutta Suomi-Cupin –66 kg’n sarjassa Uula sijoittui tällä kertaa kolmanneksi. Kolmanneksi sijouttui myös Stella Lindgren naisten sarjassa kolautettuaan päänsä pahasti vastustajansa päähän tiukassa semifinaaliottelussa.