Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
TIEDOTE 28.10.2012

 


Hontai Judo järjesti kahdet kisat 27. - 28.10.2012 Vantaan Hakunilassa


Hontai Kata Taikai alkoi lauantaina 27.10.2012 katatuomarikoulutuksella, jossa Jaakko Hannula esitti eri katakilpailuista koottuja videoita vaihtelevan tasoisista nage-no-kata ja katame-no-kata-esityksistä. Näiden avulla pyrittiin analysoimaan erilaisa virheitä ja niistä seuraavia pistemenetyksiä.

Iltapäivällä oli vuorossa katakilpailu, jossa esitettiin yhdeksän katasuoritusta. Tällä kertaa näimme vain randori-katoja (nage-no-kata ja katame-no-kata) sekä kime-no-kataa. Suomenmestarit pitivät pintansa katame-no-katassa ja nage-no-katassa, mutta mukana nähtiin myös muutama uusi pari. Tulokset.


Hontai Judon Lari Luhtanen esitti Pyry Luhtasen kanssa nage-no-katassa tehokkaan yoko-gaken
Hontai Shiai sunnuntaina 28.10.2012 oli kerännyt 260 kilpailijaa aina E-junioreista senioreihin asti.

Kisat sujuivat hienosti aikataulussaa, ja viimeiset palkinnot oli jaettu klo 16:30. Sujuvaa läpimenoa avitti kisojen läpivienti ilman normaaleja kuulutuksia. Tulevat ottelut näkyivät koko ajan isolla JudoShiai-näytöllä sekä kolmella isolla tv-ruudulla, joista oli helppo seurata sarjojen läpimenoa. Sujuvuutta edesauttoi myös palkintojenjaon siirtäminen alakertaan, joten otteluja voitiin käydä tauotta kolmella tatamilla! Osallistujat tottuivat nopeasti tähän järjestelyyn, ja olivat siihen tyytyväisiä.
Hontai Judosta osallistui itse kisaan 14 judokaa, jotka pärjäsivät hienosti - tuloksena 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia. Kultamitalin saivat kaulaansa Ella Aakko, Minttu Sundberg, Ilja Roudak ja miesten sarjassa Lari Luhtanen. Hopeasijalle ylsivät Susanna Sundberg, Antti Kinnunen ja Tatu Talja, ja pronssille Marko ja Minttu Sundberg sekä Maksim Roudak.

Tulokset ja ottelukaaviot ovat Judoshiain sivuilla.