Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
TIEDOTE 5.10.2008

 


Hontai Judon nuoret menestyivät Nummelassa 4.-5.10.2008
   
Hiiden Shiai
Judon valiokilpailu Hiiden Shiai oli jälleen kerännyt osan maamme parhaimmista kilpajudokoista mittelemään taitojaan. Liki 90 kilpailijan voimin käytyyn kilpailuun osallistui neljä nuorta Hontai Judosta. Heistä pärjäsi parhaiten Klaus Verlin, joka saavutti pronssia B-poikien -55 kilon sarjassa kahdella ippon-voitolla. Toni Malkki sijoittui yhtä painoluokkaa ylemmässä sarjassa viidenneksi yhdellä voitolla. Aleksi Mikkola ja Eemi Salminen kartuttivat tällä kertaa kokemustiliään parilla ottelulla.

   
Junnu-Cup 3/2008
Sunnuntaina oli vuorossa suosittu Junnu-Cup judon kilpailu-uralla ensiaskeleita ottaville nuorille judokoille. Osallistujia oli koko päivän kestäneessä tapahtumassa yli 250. Hontai Judo osallistui kahdentoista junnun muostamalla hyvin kokemattomalla joukkueella, joista useimmilla oli vielä valkoinen vyö. Tärkein tavoite saavutettiin, kun kaikki yrittivät reippaasti parastaan kamppailutilanteessa, jossa kaivataan myös kokemusta ennekuin menestystä alkaa tulla.

Päivän kamppailujen päätteeksi saiivat kultamitalin kaulaansa Konsta Kallio, Antti Raudaskoski ja Veikka Sainio, joka vastasi parhaasta suorituksesta neljällä ipponvoitolla. Nestori Moren jäi toiseksi ja Sami Muraja kolmanneksi omassa sarjoissaan.

Uusia tuomareita
Kilpailijan asemesta tuomarin roolia tatamilla pääsivät kokeilemaan kolme nuorta hontailaista, jotka suorittivat kilpailuissa käytännön kokeen D-tuomarilisenssiä varten. Lari Luhtanen, Aleksi Mikkola ja Joona Hirvensalo pärjäsivät kaikki hyvin myös tuomaripuku päällään, vaikka saivatkin todeta, että tuomarin työ on todella vaativaa ja kisapäivä on pitkä ja raskas työrupeama!


Lari Luhtanen suoritti D-tuomarin lisenssin käytännön kokeen tyylikkäästi.