Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
Tiedote
30.1.2005

Hontai Judolle 5 mitalia Ice Power Cupista

Tampereella viikonloppuna käyty Ice Power Cup judokilpailu nuorille oli kerännyt Suomen oloihin ison osallistujamäärän, sillä peräti 323 ottelijaa kamppaili pitkän päivän mittaan voitoista alkaen nuorimpien alle 10 vuotiaiden sarjoista aina vanhimpien alle 17-vuotiaiden sarjoihin.

Hontai Judo osallistui menestyksekkäästi 10 nuoren joukolla, tuloksena kolme hopeamitalia ja kaksi pronssia sekä kaksi neljättä sijaa. Mitalisijat menivät kaikki vanhimpien eli B-nuorten sarjoissa kilpailleille kokeneille nuorille. Pronssimitalit saivat kaulaansa Miika Laitinen ja Jaakko Toppari, kun taas hopeapalille pääsivät Pietro Casagrande, Janne Mäki ja Heikki Jussila. Sekä Janne että Heikki voittivat kolme ottelua ennen täyttä aikaa ipponin arvoisin tekniikoin. Joulutauon jälkeinen ottelurutiinin puute sekä ison tapahtuman mukanaan tuomat pitkät odotukset verottivat kaikilta voimia sen verran, että finaaleissa ei enää löytynyt parasta yrittämistä.

Vasta ensimmisiin kansallisiin kilpailuihin osallistuneet Sonja ja Patrik Blom esittivät hienoa taistelumieltä selvästi kokeneempia vastustajiaan vastaan. Molemmat ottivat sarjassaan yhden otteluvoiton ipponin arvoisella suorituksella ja kumpikin sijoittui neljänneksi sarjassaan.