Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
Tiedote
25.4.2004

Aluemestaruuskisoista kultaa Hontai Judon Miika Laitiselle ja Tero Malkille,
hopeaa Eero Aholalle
      Tulokset alueen sivuilla

Lauantaina 23.4.2004 käydyissä Etelä-Suomen aluemestaruuskisoissa taisteltiin mitaleista alkaen nuorimpien E-junnujen sarjoista aina aikuisten sarjoihin saakka. Kirkkonummella käydyt kisat olivat keränneet lähes 170 judokaa pääosin pääkaupunkiseudulta sekä alueen Loviisa, Lahti, Riihimäki, Nummela, Siuntio sisältä. Kaukaisimmat tulivat aina Ahvenanmaalta saakka.

Hontai Judon 12 nuoren joukkue pärjäsi jälleen mukavasti; tuomisina oli tällä kertaa kaksi kultamitalia, yksi hopea ja viisi pronssia.

Pronssia taistelivat itselleen Klaus Verlin, Sauli Trofimov, Otto Tynkkynen, Pietro Casagrande ja Eemi Salminen. Otteluvoittoja ottivat myös Iiro Salminen, Aleksi Mikkola ja Andreas Lund.

Erityisen ilahduttavia olivat Miika Laitisen reippaat otteet C-poikien -38 kilon sarjassa, jonka hän voitti kolmella otteluvoitolla, joista kaksi nopeilla ipponeilla. Myös Eero Ahola taisteli hienosti B-poikien -66 kilon sarjassa selvittäen tiensä finaaliin kahdella nopealla ipponvoitolla. Finaaliottelukin meni pitkään Eeron johdossa, mutta hetken herpaantuminen kostautui vastustajan päästessä heittämään, joten sijoitukseksi jäi toinen sija.

Vielä A-poikiin kuuluva Tero Malkki voitti miesten -66 sarjan kahdella varmalla ipponvoitolla lämmittelynä sunnuntaina Hämeenlinnassa käytyjä miesten SM-kisoja varten. SM-kisoissa Tero otteli kaksi tasaista täysiaikaista ottelua kokeneita miehiä vastaan, joten suoritukseen on täysi syy olla tyytyväinen vaikka voittoja ei vielä heltinyt.