Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
Tiedote
2.2.2004

Hontai Judolla kiireinen viikonloppu

Tampereella kansainväliset nuorten kilpailut
Kuluneen viikonlopun aikan oli taas suuri joukko eri ikäisiä Hontai Judon jäseniä mukana useammassa eri judotapahtumassa. Ahkerointi alkoi jo lauantaina, jolloin 8 nuorta suuntasi huoltajineen Tampereelle perinteiseen Ice Power Cupiin, jossa oli mukana yli 330 kilpailijaa, joiden mukana vahvat joukkueet Ruotsista ja Virosta. Iltamyöhään asti venyneet kilpailut sujuivat Hontai'laisten kannalta hienosti; mitaleita kertyi mukavasti ja ennen kaikkea saatiin kokemusta uusista vastustajista.

Ensimmäistä vuottaan B-pojissa otteleva Janne Mäki taisteli itsensä finaaliin kolmella otteluvoitolla, mutta joutui siinä tunnustamaan kokeneen ruskeavöisen ruotsalaisen paremmakseen. Heikki Jussila sijoittui kolmanneksi BP-66 sarjassa. B-poikien kevyimpään sarjaan reilusti alipainoinen Jaakko Toppari otti jälleen yhden otteluvoiton, mutta ei edennyt alkupoolia pidemmälle.

C-pojissa otteli Pietro Casagrande sisukkaasti avausottelun tappionsa jälkeen ja nousi lopulta pronssipallille kolmella voitolla. Miika Laitinen sijoittui kahdella voitolla viidenneksi. D-pojissa otteleva Aleksi Mikkola voitti kaksi ottelua mikä ei tällä kertaa kuitenkaa riittänyt semifinaalipaikkaan.


Junnu-Cup harjoituskilpailu Vantaalla  
Vantaan Rajatorpassa sunnuntaina pidettyyn harjoituskilpailuun osallistui 21 valko- ja keltavöistä innokasta judokan alkua, joista peräti peräti 14 viime syksyllä aloittaneiden nuorten ryhmästä! Pitkäksi venyi päivä täälläkin, kun yli 200 junnua selvitti taitojaan sukupuolen, iän ja painon mukaan jaetuissa sarjoissa. Sekä Hontai Judon aloittaneiden ryhmä että hieman kokenemmat pärjäsivät erinomaisesti; kaikki 14 alkeiskurssilaista saivat mitalin kaulaansa, ja hiukan kokeneemmistakin suurin osa. Vakuuttavimmasta suorituksesta vastasi Sonja Blom, joka voitti kaikki neljä vastustajaansa ipponin arvoisilla tekniikoilla elämänsä ensimmäisessä judokilpailussa. Kultamitalin saivat kaulaansa myös Miira Leinonen, Maria Waxlax, Mia Mehraein, Tony Valima ja Raimo Ahola. Muut mitalisijat ottivat Rasmus Mikkola, Olli Tynkkynen, Antti ja Thessie Lund, Klaus Verlin, Minerva Berglind, Risto Räty, Jeena Kammonen, Sofia Leppä, Iisa Lyytinen, Anniina ja Tuomas Konttinen sekä Alpo ja Niilo Sipilä.
Hontai Judo oli paras seura !

Ensikertalainen Minerva Berglind sekä kokeneemmat Olli Tynkkynen ja Antti Lund kuuntelevat tarkkaan Satu Lindgrenin ohjeita Junnu-Cupissa. Ohjeistus tuotti tulosta; kaikki kolme saivat mitalin kaulaansa! Kuva Leif Berglind. Lisää Leifin kuvia löydät tästä

Judon perinteitä Järvenpäässä
Huolimatta liikennettä pahasti haittaavista lumikinoksista saapui sunnuntaiaamuna Järvenpäähän yli kaksikymmentä tiedonhaluista judo-ohjaajaa opiskelemaan vähemmän tunnettua vanhaa judon itsepuolustukseen tähtäävää liikesarjaa, kime-no-kataa.

Hontai Judosta oli mukana opiskelemassa Katri Maijala, Marko Verlin ja Raimo Laeslehto. Päivän aikana harjoiteltiin yhteensä kahtakymmentä eri tekniikkaa erilaisissa polvi- ja pystytilanteissa, joihin sisältyi myös hyökkäyksiä veitsellä sekä jopa samurai-miekalla! Opettajakaartin vanhimpana toimi Hontai Judon Staffan Lindgren.

Kuvassa tori Jouni Korkka odottaa tyyneenä uken roolissa olevan Seppo Kontion veitsihyökkäystä.