Hontai Judo ry
Satu ja Staffan Lindgren

Tiedote 25.6.2001


Hontai Judon Tero Malkki valittiin nuorten Olympiapäiville Espanjaan

Puistolassa toimivaa Hontai Judoa edustava 16-vuotias Tero Malkki valittiin Suomen judojoukkeeseen heinäkuun loppupuolella käytäviin alle 17-vuotiaiden Euroopan Nuorten Olympiapäiville Espanjaan. Joka toinen vuosi järjestettäviin, useita kymmeniä eri urheilulajeja käsittäviin kisoihin, osallistuu Suomesta judon osalta 6 hengen joukkue, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Valintaa edelsivät tarkat karsinnat, joissa mm. edellytettiin menestymistä ulkomaisissa näyttökilpailuissa. Niinpä viime vuoden SM-kisoissa hopealle omassa ikäsarjassaan ja pronssille vanhemmassa ikäluokassa sijoittunut Tero asetti jo varhain tämän kauden päätavoitteeksi pääsyn Espanjaan. Kotimaassa hän on kevätkauden aikana voittanut kaikki oman ikäluokkansa kisat joihin on osallistunut, ja ulkomaista kokemusta hän on viimeisen puolen vuoden aikana ehtinyt kerätä kansainvälisistä kisoista niin Hollannista, Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta kuin Puolastakin. Viimeisenä oli vielä vuorossa Liettua, jossa Tero kesäkuun puolessavälissä pidetyissä kisoissa selvisi kolmella otteluvoitolla viidenneksi.

Seuraavaksi on vuorossa viiden päivän leiri Heinävedellä, jonne tulee kotimaisten huippujen lisäksi nuoria myös Baltian maista. Tero on kaiken aikaa ollut tunnollinen harjoittelija, ja kahdeksanvuotiaana alkanut harjoittelu on edennyt johdonmukaisesti kohti Suomen huippua. Myös Teron pikkuveli Toni on aloittanut judoharjoittelun, josta myös isä Tapiolla on kokemusta.

Tero aloittaa syksyllä opiskelun Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Judon lisäksi hän harrastaa rullaluistelua, jolla harjoittelumatkat taittuvat sujuvasti. Harjoittelukumppaneinaan Terolla onkin huippujoukkue, sillä Hontai Judon nuorista peräti 12 on saavuttanut nuorten SM-kilpailuissa mitalisijan. Nuorten ryhmässä harjoittelee sekä harrastelijoita että kilpailijoita toinen toisiaan tukien. Kevätkauden päätteeksi kävi koko ryhmä seikkailuretkellä Lohjalla, ja syyskausi aloitetaan vesiharrastusten parissa Nauvon ulkosaaristossa.


Vain harvalla nuorella on mahdollisuus osallistua joka toinen vuosi järjestettäville Euroopan Nuorten Olympiapäiville. Hontai Judon Tero Malkilla on nyt edessään uransa huipputapahtuma!