Hontai Judo ry

TIEDOTE 18.4.1999

 

 


JUDON SUOMEN MESTARUUS STELLA LINDGRENILLE

Kultaa naisten SM-kisoista

Viikonloppuna ratkottiin Turussa Kupittaan Urheiluhallissa miesten ja naisten judon Suomenmestaruusmitalit yhteensä 14 eri sarjassa. Puistolassa toimivan Hontai Judon oma kasvatti Stella Lindgren otteli tällä kertaa naisten -57 kg:n sarjassa, joka oli kilpailujen suurin naisten sarja. Kahden edellisen vuoden pronssimitalisijoituksia seurasi nyt nappisuoritus kun Stella taisteli itselleen kultamitalin kolmella otteluvoitolla.

Lähtökohdat viikonlopulle olivat melko heikot, sillä Stella oli edellisen viikonlopun flunssan jälkeen vielä saanut lievän ruokamyrkytyksen pari vuorokautta ennen kisaa. Niinpä alku oli hieman kangertelevaa eikä Stella jaksanut tavanomaiseen tapaan puristaa voittoja jatkamalla heitoista sidontoihin, vaan hän keskittyi nyt täysin heittoihin. Tämä onnistuikin niin hyvin, että voitoista kaksi tuli ipponin arvoisilla heittosuorituksilla. Finaali edellisen vuoden Suomen mestaria vastaan sujui sekin Stellan komennossa, vaikka vastustaja onnistuikin joka kerta riistäytymään irti Stellan heittoyrityksistä sen verran tehokkaasti, että niistä ei pisteitä herunnut. Ottelu ratkesi lopulta tuomariäänestyksellä, jossa kaikki tuomarit antoivat äänensä Stellalle. Näin Stellan ja samalla kasvattajaseuran Hontai Judon kymmenvuotinen ura judon parissa sai komean kruunun. Kymmenen ikäisenä judon aloittanut Stella ehti ennen vuoden alussa tapahtunutta siirtymistään aikuisten ikäluokkaan saavuttaa nuorten sarjoissa kolme SM-kultaa lukuisten muiden arvokilpailuvoittojen lisäksi.

Hontai Shiaissa ja judon Suomi-Cupissa vilskettä

Sunnuntaina käytiin Pihlajistossa C-nuorten eli 14-15-vuotiaiden Suomi-Cupin toinen kierros Etelä- ja Kaakkois-Suomen osalta. Järjestäjänä toimi Hontai Judo joka samalla järjesti nimikkokilpailun kokemattomammille nuorille C-ikäluokasta alkaen alaspäin. Tämä oli selvästi tarpeen, sillä Suomi-Cupiin osallistuminen edellyttää jo melkoista taitoa ja kokemusta nuorilta, saavathan siinä nuoret käyttää heittojen ja sidontojen lisäksi myös käsilukkoja ja kuristuksia. Hontai Shiaissa sai käyttää vain heittoja ja sidontoja.

Kilpailuihin osallistui yhteensä n 130 nuorta aina 8 vuotta täyttävistä 15 vuotta täyttäneisiin. Innokkaimmat kilpailijat osallistuivat molempiin kilpailuihin saadakseen mahdollisimman paljon ottelukokemusta. Hontai’n nuoret judokat osallistuivat järjestelytehtävien lisäksi menestyksellisesti myös kilpailuihin ottaen Suomi-Cupissa 7 ja Hontai Shiaissa 12 mitalisijaa.

Suomi-Cupissa pärjäsivät Hontai’n nuorista parhaiten Katri Maijala, joka voitti tyttöjen –57 kg:n sarjan, ja Tero Malkki, joka voitti poikien –46 kg:n sarjan. Hopeamitalin saivat tässä kisassa kaulaansa Mika ja Heidi Sivinen, Julia Casagrande sekä Sanna-Mari Metsi. Salla Härkönen sijoittui sarjassaan kolmanneksi.

Tero Malkki taisteli tehokkaasti myös Hontai Shiai’ssa, jossa hän niinikään voitti sarjansa. Hänelle kertyikin näin päivän aikana yhteensä mahtavat 6 ippon-voittoa vastustajistaan! Muita sarjavoittajia tässä suuren suosion saavuttaneessa kilpailussa olivat Katja Jokikokko, Heidi Sivinen sekä ensikertalainen Tomi Nyholm kolmella otteluvoitolla. Hopeamitalin saivat kaulansa Jaakko Toppari, Pasi Sinivirta, Sara Koskinen ja Mika Sivinen ja pronssimitalin Antti Leppänen, Jan Pakarinen ja Miika Laitinen. Sekä Antti Leppänen että Sara Koskinen saivat palkinnot nopeimmista ipponeista. Antti voitti yhden otteluistaan viidessä sekunnissa ja Sara tarvitsi vastaavaan ainoastaan neljä sekuntia!