Hontai Judo ry
Satu & Staffan Lindgren
Tiedote 28.11.2000

Hontai'n judokat mitaleille kansainvälisessä kisassa

Kouvolassa järjestettiin lauantaina Suomen suurimmat kansainväliset nuorten judokilpailut. Osallistujia oli yhteensä yli 300 viidestä eri maasta. Kilpailujen taso oli kova, ja sarjavoittajista suurin osa olikin kotoisin Venäjältä, Latviasta, Ukrainasta tai Virosta. Hontai Judon kahdentoista nuoren joukkueesta saavutti kuusi mitalisijan, ja sen lisäksi päätyi vielä kolme neljännelle sijalle tasapistein pronssimitalistien kanssa!

Hontai Judosta menestyi parhaiten Nina Sainio, joka voitti sarjansa neljän tiukan ottelun jälkeen. Nina voitti oman poolinsa ensimmäisen ottelun ipponin arvoisella heitolla, ja otteli sitten tasaisen kamppailun SM-kultaa voittaneen tytön kanssa, jonka hän nyt voitti tuomariäänestyksellä. Semifinaalissa ja finaalissa olivat Ninan otteet jälleen vakuuttavia; ensin voitto ipponin arvoisella jalkakampilla viidessä sekunnissa ja finaaliottelussa kaunis ipponin arvoinen heitto jo aiemmin vastaan tulleesta SM-kultaa voittaneesta joensuulaisesta tytöstä.

Isompien tyttöjen B-52 kilon sarjassa oli taistelu hopea- ja pronssimitalista tiukka; kolmella tytöllä oli tasatulos ja jouduttiin painovertailuun, jonka seurauksena Salla Härkönen jäi tällä kertaa neljänneksi. Myös Katri Maijala sijoittui neljänneksi vaikka voittikin hienosti hämeenlinnalaisen pronssimitalistin.

A-poikien -66 kilon sarjassa päädyttiin mitalien jaossa myös tasapistetilanteeseen, jossa Stefan Lindgren jäi tällä kertaa neljänneksi, vaikka voittikin ainoana ukrainalaisen mustavöisen sarjavoittajan. Uula Salminen menestyi jälleen sijoittuen toiseksi B-poikien sarjassa -73 kg. Uula hävisi ainoastaan venäläiselle vastustajalleen, joka valittiin B-poikien teknisesti parhaimmaksi kilpailijaksi. B-poikien toisen mitalin toi Tero Malkki, joka sijoittui sarjassaan kolmanneksi. Tero heitti sarjavoittajan, mutta kulmatuomarit muuttivat päätuomarin tuomion toisinpäin ja niin Tero karsiutui finaalista, mutta taisteli kuitenkin itsensä keräilyjen kautta pronssille.

C-poikien sarjassa Daniel Karlberg saavutti myös pronssimitalin voittaen ensin latvialaisen vastustajan ja häviten sitten sarjan hopeamitalistille edeten keräilyjen kautta pronssille.

Poikien nuorimmassa sarjassa painoluokassa alle 28 kiloa etenivät Jaakko Toppari ja Miika Laitinen keräilyjen kautta pronssiotteluun. Miika Laitinen pääsi heti ottelun alussa yllättämään tutun harjoituskaverinsa ja heitti Jaakon ipponin arvoisesti tatamiin voittaen pronssia.
Samassa ikäluokassa muutamaa painoluokkaa ylempänä voitti Janne Mäki pronssia hienolla tekniikalla, jota hän näytti jo ensimmäisessä ottelussaan voittamalla venäläisen vastustajansa.

Suurkilpailu asetti nuoret ja heidän vanhemmat kovalle koetukselle, sillä kotoa lähdettiin jo aamukuudelta, ja viimeiset ottelut ja palkintojenjaot olivat ohi vasta 21.30. Pitkään kestoon vaikutti paljolti se, että kilpailut vietiin läpi vain kolmella ottelualueella, kun niitä olisi pitänyt olla neljä tai jopa viisi. Vaikka turnaus siis oli monille nuorille melkoisen rankkaa, oli tutustuminen itänaapureidemme judoon tärkeätä. Kansainvälisissä turnauksissa on oltava riittävästi kokemusta erilaisista ottelutyyleistä, jos tähtää menestykseen, ja samoin on opittava selviytymään pitkistä ja raskaista kilpailupäivistä kunnialla.


Kuvassa osa Hollantiin lähtijöistä: Takana Uula Salminen, Sixten Lindgren, Tero Malkki, Stefan Lindgren ja Joni Kaske.
Edessä Daniel Karlberg, Suvi Hokkanen, Nina Sainio ja Katri Maijala

15 nuorta Hollantiin
Seuraava kansainvälinen koitos onkin jo ensi viikonloppuna Hollannin Bergumissa, jossa järjestettäviin perinteisiin kilpailuihin osallistuu yli 750 judokaa eri maista. Hontai Judo osallistuu näihin kilpailuihin nyt jo viidettä kertaa. Kolmen huoltajan luotsaamassa joukkueessa matkustaa 15 seuran kokenutta kilpailijaa.

Stella Lindgren opiskelijoiden MM-kisoihin
Seuran menestynein kilpailija Stella Lindgren jättää Hollannin matkan väliin ja keskittyy seuraavaan arvokilpailuunsa, joulukuun puolessavälissä Espanjassa pidettäviin opiskelijoiden maailmanmestaruuskilpailuihin, joihin hänet on valittu edustamaan Suomea.