Hontai Judo ry

Tiedote

Staffan Lindgren

2.4.2000

Hontai Judon Jaakko Topparille kultaa Ruotsista

Perinteinen Sörmlandsträffen Ruotsin Oxelösundissa oli jälleen kerännyt yli 450 judokaa taistelemaan mitaleista sekä nuorten että aikuisten sarjoissa. Kilpailijoista yli sata tuli Suomesta, ja näistä 50 Etelä-Suomen alueelta, jonka Tehotiimin toimintaan Hontain nuoret osallistuvat aktiivisesti. Tällä kertaa Tehotiimin matkaan osallistui 15 nuorta Hontain judokaa, ja pitkän päivän päätteeksi saivat heistä viisi mitalin kaulaansa. Tällä tuloksella Hontai Judo oli toiseksi paras suomalaisseura Oxelösundissa.

Parhaiten Hontain judokoista pärjäsi pienimpien poikien sarjassa otellut Jaakko Toppari, joka voitti molemmat vastustajansa ipponin arvoisin heittosuorituksin saaden näin kultamitalin.

Kovimmasta urakasta vastasi tällä kertaa Tero Malkki, joka selvisi finaaliin sarjassa B-pojat -50 kg neljällä otteluvoitolla. Kultaottelussa Tero meni heti johtoon yukon eli viiden pisteen arvoisella heittosuorituksella, mutta sitten vastustaja onnistu väistämään Teron hyökkäyksen niin että Tero jäi selälleen ja tuomari nosti kaikkien hämmästykseksi kätensä pystyyn vastustajalle myönnettävän ipponin merkiksi. Tero joutui näin tyytymään hopeamitaliin.

Toisen hopeamitalin sai Suvi Hokkanen, joka voitti tyttöjen -52 kilon sarjassa vastustajan heitolla ja sitä seuranneella pitävällä sidonnalla.

Tyttöjen luokissa aiemmin kilpaillut Julia Casagrande joutui tällä kertaa ottelemaan alle 20 -vuotiaiden naisten sarjassa . Vielä 15-vuotinen 45-kiloinen Julia otteli ennakkoluulottomasti jopa seitsemän kiloa painavampia 19-vuotiaita vastaan, ja selvisi kahdella otteluvoitolla pronssiotteluun saakka, jonka hän kuitenkin hävisi jäätyään isokokoisen ruskeavöisen vastustajansa pitävään sidontaan.

Uula Salminen joutui ruotsalaisten erilaisen ikä- ja painoluokkajärjestelmän johdosta ottelemaan yhdistetyssä poikien +66 kilon sarjassa, jossa hän kolmella otteluvoitoilla sijoittui lopulta kolmanneksi itseään selvästi painavampien joukossa.

Myös Salla Härkönen sijoittui kolmanneksi sarjassaan tytöt -48 kiloa. Selvitettyään tiensä ulos alkupoolistaan, kärsi hän tappion semifinaaliottelussa ja sai näin pronssimitalin kaulaansa.

Kaksi otteluvoittoa saivat tililleen ensikertalainen, vasta viime syksynä judon aloittanut Ari Pyötsiä poikien -60 kilon sarjassa ja Daniel Karlberg sarjassa pojat -55 kg. Yhden otteluvoiton saavuttivat Nina Sainio tyttöjen -44 kilon sarjassa ja Stefan Lindgren alle 20-vuotiaiden miesten -66 kilon sarjassa.

Stella Lindgrenille Finlandia Cupin kokonaisvoitto

Stella Lindgren otteli Oxelösundissa flunssan jälkeen puolikuntoisena normaalia painavammassa -57 kilon painoluokassa saavuttaen siellä yhden otteluvoiton. Tässä painoluokassa Stella sijoittui viikko sitten käydyssä Finlandia-Cupin kolmannessa osakilpailussa toiseksi kolmella otteluvoitolla. Oman painoluokkansa -52 kg kokonaiskilpailuvoiton Stella oli varmistanut jo aiemmin.

Hontai Judo valioluokan seuraksi

Hontai Judon monipuolinen ja tuloksekas toiminta näkyy Suomen Judoliiton seuraluokituksessa, jossa se äskettäin rankattiin sijalle 5 eli valioluokan seuraksi yli 130 judoseuran joukossa. Tulevana viikonloppuna on jälleen edessä iso haaste, kun Hontai Judo järjestää sekä Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut että C- ja D-nuorten kolmiosaisen Suomi-Cupin päätöskilpailun Pihlajiston ala-asteella.