Hontai Judo ry

TIEDOTE 30.1.2000

Staffan Lindgren

 


HONTAI JUDO JÄLLEEN AKTIIVISENA MONELLA RINTAMALLA

Stella Lindgrenille kultaa Tallinna Openissa

Judon Suomenmestaruutta painoluokassa N-57 kg hallussaan pitävä Stella on vähitellen löytämässä itselleen sopivamman painoluokan. Hän otteli sunnuntaina Tallinnassa pidetyissä Eestin avoimissa judon mestaruuskisoissa painoluokassa -52 kg, joka oli kisojen suurin naisten luokka, ja voitti sen kolmella vakuuttavalla ippon-voitolla. Ensimmäinen vastustaja oli latvialainen, joka joutui antautumaan Stellan tehokkaaseen käsilukkoon, jonka hän sai tehtyä onnistuneen heiton jälkitilanteessa. Semifinaalissa vastaan tulleen virolaisen Stella heitti täydet pisteet antaneella jalkaheitolla, ja finaali ratkesi Stellan eduksi, kun hän waza-arin eli 7 pisteen arvoisen heiton jälkeen sai virolaisen loppuotteluvastustajansa pitävään sidontaan.

Tampereella hopeaa Nina Sainiolle ja Miika Laitiselle

Tampereella lauantaina käyty perinteinen nuorten judoturnaus oli jälleen kerännyt parisataa nuorta ikähaarukasta 8 - 16 vuotta. Hontai Judosta oli tällä kertaa mukana vain kolme nuorta, kun flunssa-aalto oli kaatanut monet sängynpohjalle. Kaikki kolme saivat mitalit kaulaansa. Alle 40 kg painava Nina Sainio joutui tällä kertaa ottelemaan C-tyttöjen -50 kilon sarjassa ja sijoittui siinä toiseksi kahdella otteluvoitolla. Kolmannen ottelunsa Nina hävisi loukattuaan kätensä niin että ei pystynyt pitämään kunnon otetta vastustajastaan. Miika Laitinen sijoittui toiseksi EP-24 kg:n sarjassa voitettuaan yhden ottelun ipponin arvoisella suorituksella. Vielä C-poikiin kuuluva Daniel Karlberg otteli tällä kertaa kahta vuotta vanhempien B-nuorten sarjassa ja taisteli itsensä kahdella otteluvoitolla hienosti pronssipallille sarjassa BP-55 kg.

Vantaan Junnu-Cup harjoituskisassa vilskettä

Sunnuntaina käytiin Vantaan Rajatorpassa D- ja E-nuorten harjoituskilpailut. Nämä valko- ja keltavöisille junnuille tarkoitetut kisat tarjosivat kovaa yritystä ja kiihkeätä tunnelmaa. Miika Laitinen sijoittui kahdella otteluvoitolla toiseksi sarjassa EP-24 kg. EP-26,4 kilon sarjan voitti Jaakko Toppari kolmella otteluvoitolla ja toiseksi sijoittui vasta viime syksynä judon aloittanut Joonas Kolunsarka. joka voitti kaksi ottelua. Otteluita tuomitsemassa nähtiin mm. viime vuoden B-nuorten Suomen mestaruuden voittanut Julia Casagrande, jonka erinomainen 'judosilmä' toimii hienosti myös tuomaritehtävissä.

Aikuisten kuntojudo-ohjaajakoulutusta Varalassa

Viime viikonloppuna järjestettiin myös Suomen ensimmäinen kuntojudo-ohjaajakurssi Tampereen Varalassa. Hontai Judon muksujudo- ja kuntojudo-ohjaaja Eero Veck osallistui tälle pioneerikurssille, joka paneutui erityisesti keski-ikäisten liikuntaan liittyviin kysymyksiin, ja siihen, miten monipuolisesti judo soveltuu lajina sellaisillekin, jotka ovat vuosikausia olleet harrastamatta mitään liikuntaa. Kynnys aloittamiselle pidetään mahdollisimman matalana Eeron perjantai-illan harjoituksissa Hontai Judon salilla. Lisätietoa löytyy netistä osoitteessa www.dlc.fi/~hontai

Hontai Judo ry

Dojo:

Staffan Lindgren

Leonia

Ohjaskuja 6

Lampputie 4

p. 040-508 3885

800018 – 701 24 592

00750 HELSINKI

00750 HELSINKI

pk. 09-3862 262