Hontai Judo ry
Staffan Lindgren
Tiedote 5.2.2001

Hontai Judo isännöi suurkisat Puistolassa

Viime viikonloppuna käytiin Puistolassa vuosikymmeneen suurimmat judokisat, kun yli 200 kilpailijaa huoltajineen ja tukijoukkoineen ahtautui Puistolan ala-asteelle ratkomaan Etelä-Suomen alueen mestaruuksia. Alueen judoseuroista oli edustettuina 19 eli kaksi kolmasosaa. Järjestelyistä vastasi jälleen kerran Puistolassa toimiva Hontai Judo, jolle tämä oli jo neljäs aluemestaruusisännyys. Niinpä kisat etenivätkin sujuvasti aikataulussa, ja kiitosta tuli kaikin puolin 'ammattimaisista' järjestelyistä! Uutta oli otteluiden ajanoton ja pistenäyttöjen hoitaminen tietokoneavusteisina; arvontoihin ja ottelukaavioiden tekoon on tietotekniikan keinoja käytetty jo pitkään.


Ensimmäistä kertaa Suomessa kokeiltu pc-pohjainen kello- ja pistenäyttöjärjestelmä toimii moitteettomasti Etelä-Suomen aluemestaruuskisoissa, joissa käytiin päivän aikana miltei 300 kaksinkamppailua.

Vaikka toimitsijapöytien takana sekä tuomareina matolla nähtiin useita Hontai Judon nuoria aina SM-mitalisteja myöden, riitti seuralla nuoria myös taistelemaan aluemestaruuksista; tuloksena 4 kultaa, 2 hopeaa ja peräti 8 pronssimitalia.

Kultaisen mitalin saivat kaulaansa Salla Härkönen sarjassa A-tytöt -52 kg kahdella ipponvoitolla, Janne Mäki sarjassa D-pojat -42 kg neljällä voitolla, joista kolme ipponilla, Tero Malkki sarjassa B-pojat -55 kg neljällä voitolla joista kaksi ipponilla, ja Sixten Lindgren sarjassa A-pojat -73:n kg neljällä otteluvoitolla, joista kolme täysin pistein. Ainoastaan Sixtenin ottelussa veljeään Stefania vastaan jouduttiin lopulta turvautumaan tuomariäänestykseen tasaisen ottelun ratkaisemiseksi. Stefan sijoittui lopulta kolmanneksi kahdella ipponvoitolla.

Hopeamitalin taistelivat itselleen Sara Koskinen sarjassa C-tytöt -44 kg, ja Joni Kaske sarjassa B-pojat -66 kg. Pronssisen mitalin saivat Stefanin lisäksi Janne Lehtonen, Joonas Kolunsarka, Pietro Casagrande, Henrikki Pöntinen, Heikki Jussila, Suvi Hokkanen ja Katri Maijala.


Hontai Judon Janne Mäen horjutus on purrut ja lonkkalakaisu on lähdössä, tuloksena jälleen ipponvoitto Jannella.

Teksti: Staffan Lindgren, kuvat: Eero Veck