Harjoitusryhmät

Muksu- ja junnujudo on 4 - 7 vuotiaille tarkoitettua toimintaa, jossa leikkien muodossa opitaan kehon hallintaa ja judon perusliikkeitä. Muksujudoa harjoitellaan lauantaisin kahdessa eri ryhmässä. Nuorimmat muksut eli 4 - 6 vuotiaat harjoittelevat klo 10:45 alkaen yhdessä isän tai äidin kanssa. Hiukan vanhemmat junnut (6-7 v.) harjoittelevat klo 12:00-13:00. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan tatamille lapsensa kanssa. Vetäjänä toimii Eero Weck.

Nuorten alkeisopetukseen otetaan mukaan uusia 7 - 13 vuotiaita jäseniä syyslukukauden alussa. Ryhmä pidetään pienenä ja se pysyy koossa samojen vetäjien johdolla koko lukuvuoden. Kurssin aikana tarkkaillaan jokaisen edistymistä ja pidetään natsa- ja vyökokeet kunkin edistymisen mukaan. Pääpaino on turvallisuudessa ja toisten huomioimisessa kaikissa tilanteissa sekä kaatumis- ja perustekniikoiden kunnollisessa oppimisessa. Vetäjinä toimivat Aleksi Mikkola sekä Lari ja Pyry Luhtanen.

Nuorten jatkoryhmä 1. Alkeisopetusvuoden jälkeen nuoret siirtyvät jatkoryhmään joka koostuu 8 - 13 vuotiaista valko- ja keltavöisista nuorista jotka ovat harjoitelleet vähintään vuoden. Jatkoryhmä 1 siirtyi harjoittelemaan yhdessä Jatkoryhmä 2:n kanssa lokakuun puolessa välissä.

Nuorten jatkoryhmä 2 koostuu 9 - 14 vuotiaista kelta- ja oranssivöisista nuorista jotka ovat harjoitelleet vähintään kaksi vuotta. Vetäjinä toimivat Tuomas Konttinen ja Päivi Mattila. Tämän ryhmän kanssa osallistutaan vetäjien johdolla aktiivisesti alueen leireille ja harjoituskilpailuihin.

Ylempivöiset nuoret koostuu yli 12-vuotiaista nuorista jotka ovat jo harjoitelleet useita vuosia ahkerasti. Joukossa on kokeneita nuorten SM-mitalisteja mutta myös innokkaita nuorempia jotka haluavat harjoitella kovempaa. Vyöarvot vaihtelevat oranssista mustaan vyöhön. Vetäjinä toimivat Staffan Lindgren, Tero Malkki ja Katri Maijala. Ryhmällä on mahdollisuus harjoitella 4-5 kertaa viikossa.

Aikuiset voivat harjoitella 2 kertaa viikossa. Harjoitusten pääpaino on perustekniikoiden opettelussa ja kunnon kohottamisessa unohtamatta kuitenkaan matolla telmimisen riemua. Vetäjinä toimivat Satu ja Staffan Lindgren , Eero Weck, Virna Vilander, Jukka Ahonen, Marko Sundberg sekä Raimo Laeslehto. Mukaan voi tulla vaikkapa kesken kauden, kuntoon ja osaamiseen katsomatta, kunhan sopii asiasta vetäjien kanssa

Erityisryhma muodostuu vajaasta kymenestä nuoresta, jotka tarvitsevat erityisopetusta. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa keskiviikkoisin Satu ja Staffan Lindgrenin sekä Eero Weckin johdolla. Lisää tietoa erityisjudosta on kohdassa Sovellettu judo