Hontai Judo vahvasti mukana Finnish Judo Openissa

Stella Lindgrenille pronssia naisten avoimessa SM:ssä 4.11.1997

Viikonloppuna Helsingissä käyty Finnish Judo Open eli avoimet miesten ja naisten Suomen mestaruuskisat olivat tänä vuonna keränneet n. 120 kilpailijaa yhteensä 8 eri maasta. Hontai Judo oli näkyvästi mukana kisassa osallistumalla isolla joukolla rutinoidusti kaksipäiväisen suurkilpailun toimitsijatehtäviin.
Vielä tyttöjen ikäluokassa kilpaileva Stella Lindgren selvitti itsensä tässä vuoden kovatasoisimmassa kotimaan kilpailussa naisten -52 kg:n sarjassa jatkoon aamupäivän karsintakilpailuista kahdella vakuuttavalla voitolla. Iltapäivän semifinaaliin mennessä oli kuitenkin jo alkuotteluita häirinnyt vatsatauti vienyt liikaa voimia, ja Stella kärsi tappion sarjan lopullista voittajaa vastaan sijoittuen näin kolmanneksi. Tällä hienolla sijoituksellaan Stella vahvisti kärkipaikkansa tyttöjen ranking-listalla Suomessa.

Turussa kisailivat alempivöiset
Lauantaina käytiin myös Turussa suuret judokilpailut. Näissä oranssin tai alemman vyön omaaville judokoille tarkoitetuisssa, lähes 300 osanottajaa keränneissä kisoissa selvitti Peter Moring itsensä kultapallille viidellä otteluvoitolla miesten sarjassa -65 kg. Tyttöjen puolella joutui Sanna-Mari Metsi tyytymään hopeamitaliin kärsittyään finaalissa niukan tappion tuomariäänestyksellä kahden voitetun ottelun jälkeen. Katri Maijala sijoittui sarjassaan hienosti kolmanneksi.

Judon alueleiri Puistolaan

Tulevana viikonloppuna järjestää Hontai Judo alueleirin Puistolan ala-asteella. Opettajiksi ovat lupautuneet Suomen korkea-arvoisimmat judo-opettajat, Jorma Kivinen ja Kyösti Korpiola, joilla molemmilla on 6.dan eli oikeus kantaa puna-valkoista vyötä. Judoharjoituksia on luvassa niin nuorille kuin kilpailijoillekin unohtamatta ohjaajia ja kuntoilijoita. Harjoitusten lisäksi on tarjolla valmennustietouden peruskurssi ja luento nuorten ohjaamisesta sekä runsaasti oheisohjelmaa nuorille.